Sofin seikkailut

Spending my time

2012-02-12T11:28:00.009+02:00

Maanantai-ilta kului niin eksoottisissa merkeissä kuin opiskelijariennoissa. Jokavuotinen yösuunnistus on aina neloskurssin järjestämä, joten kannoin korteni kekoon osallistumalla yhden rastin pitoon.

Rastipaikkamme oli merenrannassa, jossa kelpasi odotella rasteja kiertäviä joukkueita nuotion äärellä. Makkaran paistoa ja minttukaakaon nautiskelua kuun loisteessa. Asiat olisivat voineet olla hullumminkin.

Yksi suunnistuksen pointeista on lahjoa rastinpitäjiä mahdollisimman paljon lisäpisteiden toivossa. Lahjukset menenvät usein juomapuolelle, mutta saimme myös nauttia suolaisista kekseistä ja juustoista, sekä itse leivotusta tiikerikakusta. Juomista jäi erityisesti mieleen jello shotit, jotka oli ihan super hauska idea!

Riennoilta olen ehtinyt vähän opiskellakin. Anestesiologian jälkeen (josta muuten napsahti arvosanaksi 5 :0, aikamoista!) alkoi Kotieläinten lisääntymistiede. Se tentitään kahdessa osassa. Eka osa, Yleinen reproduktiofysiologia, kesti vain viikon ja sen tentti olisi ollut jo nyt perjantaina. Itselläni pissi lukusuunnitelmat sen verran, että jätin tentin suosiolla uusintaan, kun se on jo parin viikon päästä. Aina ei tarvitse jaksaa. Edes meidän tiedekunnassa. Aihekin on taas sellainen, että asiat olisi hyvä ymmärtää oikeasti, eikä vain opetella paniikissa ulkoa läpipääsyn toivossa. Olen ihan tyytyväinen ratkaisuuni, koska uusinta on kuitenkin niin pian, että ei ole koko loppukevät pilalla sen takia.

Kurssikirja. Kevereiden kesken ihan vain Senger.

Jotenkin kummasti olen kuitenkin tykännyt tästä aiheesta, ehkä siksi kun kirja on kerrankin suht ohut (vain vajaa 400 sivua...) ja ihanan helppolukuinen. Tässä kurssissa lähes koko kirjan lukeminen on ollut välttämättömyys, koska luentoprujuissa on ollut lähinnä kirjasta otettuja kuvia, eikä tekstiä ollenkaan. Kirjan kuvat onkin sen paras puoli. Siinä on paljon havainnollistavia piirroksia sekä myös oikeita kuvia ja asiat on selitetty tekstissä, kuvassa ja vielä kuvatekstissä! Lisääntymisfysiologiaa for dummies.

Meidän elämää. Lehmällä asia menee näin, mutta tammalla, uuhella ja emakolla taas ihan omilla tavoillaan. Koirasta nyt puhumattakaan...

Lisääntymisfysiologiaan kuului kaksi harkkaa. Ekassa pyöriteltiin tamman ja sian kohtuja, pällisteltiin munasarjoja ja harjoiteltiin tamman kohtunäytteiden ottoa. Toisessa harkassa oli vuorossa lehmät, kissat ja koirat sekä kaikkien eri lajien urosten genitaalit. Paljon oli kertausta ekan vuoden anatomian opinnoista, mutta kertaus on onnellinen asia, kun täällä koulussa ahdetaan sellaisia määriä tietoa päähän, että väkisinkin monet vanhat jutut karkaa korvasta pihalle.

Tästä siirryttiin sitten luonnollisesti Kliiniseen lisääntymistieteeseen. Tämä viikko oli neonataaliviikko, eli käytiin läpi eri lajien vastasyntyneiden fysiologiaa, sairauksia ja hoitoa. Tykkäsin. Asiat oli selkeitä ja ymmärrettäviä. Ensi viikolla perutamme vähän aika-akselilla ja siirrymme vastasyntyneistä synnytysoppiin. Tämä kurssi kestää kokonaisuudessaan melkein maaliskuun loppuun asti, eli aika laajasta kokonaisuudesta on kyse. Elämää helpottaa tenttikysymyspankki, johon on koottu tärkeimmät asiat kysymyksinä mallivastauksineen. Niitä kysymyksiä on ihan pirusti ja vastaukset melko laajoja, mutta ainakin tietää tarkkaan mitä lukea. Itse ainakin opin ehkä parhaiten juuri tuollaisella ongelmalähtöisellä opiskelumenetelmällä.

Lunta tupruttaa ja hienot on maisemat. Pakkasta on taas vaihteeksi vähän maltillisemmin, joka on mahdollistanut lenkkeilyn. Lyralla palelee tassuja niin kamalasti paukkupakkasilla, että pissalenkkiä pidemmälle ei voi mennä. Tossut ovat olleet hankintalistalla jo pitkään, mutta valmiit myytävät mallit (esim. Jokke) ei pysy jalassa. Ois parasta, kun saisi jonkun ompelemaan hyvät tossut ihan mittatilaustyönä. Vapaaehtoiset voi ilmoittautua heti :)! Hakusessa olisi ihan joku fleecetossu, jonka pohjassa olisi jotain ei liukasta vahviketta, että eivät ole puhki alle viikossa.

Kennelliiton pakkastiedote oli mielestäni täysin käsittämätön. "Koiran pukemisessa ei kuitenkaan pidä mennä liiallisuksiin. Koira ei esimerkiksi tarvitse tossuja." Perustelut tälle väittämälle jäi uupumaan. Oma mielipiteeni on, että tossut ovat monelle koiralle talvella jopa tärkeämmät kuin takki. Lyra ontuu toppatakista huolimatta pissarundin läpi kahdella jalalla. Tossut jalassa se pystyisi kävelemään ja reipasta tahtia pitämällä lihaksiston saisi pysymään lämpimänä. Tietenkään takkia ei sovi tarvittaessa unohtaa. On kuitenkin eri asia pukea pikkukoira balleriinatossuihin vuoden ympäri koska se on "söpöä", kun mahdollistaa lyhytkarvaisen koiran ulkoilu myös kylmillä keleillä. Mielestäni.

Sain vihdoinkin lunastettua itselleni joululahjani. Päädyin Uggien sijaan ostamaan Emut, koska olen kuullut niiden olevan tukevammat, pitävän paremmin muotonsa ja että pohjat olisivat pitävämmät liukkailla. Netistä tilasin, koko oli täysin oikea ja ovat kyllä todella lämpimät, suorastaan kuumat!

Ei tarvitse varpaiden palella enää tänä talvena. Möhkökengät eivät silmiä hivele, mutta käytännöllisyyden on melkein tultava ykkösenä näissä olosuhteissa. Päädyin ihan perusmalliin, Stinger Hi, ja värin ratkaisi lopulta uusin harmaa laukkuni.

Lähes joka opiskelijan ärsytysmomentti numero yksi oli edessäni alkuvuodesta; kesätyöpaikan haku. Pohdin pitkään mitä haluaisin tehdä. Jollain klinikalla olisi tietysti hyvä taas olla tulevaa klinikkavuotta pohjustamaan. En kuitenkaan halunnut lähteä pois Helsingistä, joten entinen kesätyöklinikkani ei ollut vaihtoehto, vaikka siellä ihan tosi hyvin viihdyinkin. Mietin myös, että tekisinkö jotain IHAN muuta, jotain ei eläimiin liittyvää. Tämä olis nimittäin viimeinen mahdollisuuteni, koska jo seuraavana kesänä pääsen oikeisiin hommiin. Sonjan kanssa leikillämme puhuttiin, että lähdetään asfalttityöntekijöiksi :D! Olisi saanut hienon rusketuksen (rajoineen, jee) ja olisi saanut olla ulkona. No, päädyin kuitenkin lopulta näpyttelemään hakemuksia pääkaupunkiseudun klinikoille. Minä ja varmaan sata kollegaa, joten odotukseni eivät olleet kovin korkealla, kun mulla ei ole suhteita täällä päin. Ilokseni sain aika nopeasti kutsun työhaastatteluun yhteen melko pieneen paikkaan. Haastattelu meni mielestäni hyvin, paikka vaikutti tosi kivalta ja työntekijät mukavilta. Lupasivat soittaa, kun muut potentiaaliset hakijat oli haastateltu. Parin päivän päästä puhelin soi: "Eläinlääkäri X täällä hei. Olemme tulleet siihen tulokseen, että haluamme palkata sinut tänne meille kesäksi." Voi onnellisuus! Palkka oli todella kilpailukykyinen ja klinikka viikonloput kiinni. Lomaakin ehdin pitää koulun loputtua. Ihanaa, että sain tämän asian hoidettua näin alkuvuodesta, niin ei tarvitse työasioita murehtia enää pitkin kevättä. Menen ensi viikolla allekirjoittamaan työsopparin.

Tämmöistä täällä. Tarina jatkuu kunhan taas ehdin ja inspiroidun. Ehkä jo ihan pian. Tai sitten ei. :)

"Yläkerta, huutakaa meille!"

2012-02-04T21:29:00.005+02:00

Olen jäädyttänyt varpaitani neljä tuntia putkeen ulkona tänään ja ihan vapaaehtoisesti, WTF?!? Celsiuksia oli lähemmäs parikymmentä pakkasen puolella. Ohjelmassa oli Talviklassikko 2012, HIFK-Jokerit Olympiastadionilla.

Kaukalo näytti ihan naurettavan pieneltä isolla kentällä :D

Fillelle napsahti työnakki tälle päivälle, joten sain Millan mukaan kaveriksi. Stadikalla oli väkeä ihan pipona ja sisäänpääsy alueelle olikin vähän enemmän aikaa vievä projekti kuin olisi uskonut. Nooh, vihdoinkin porttien oikealla puolella alkoi vimmattu D-katsomon etsintä. Kysyimme kahdelta eri järjestyksenvalvojalta ja yhdeltä ensiapusedältä neuvoa ja kaikki ohjasivat meidät eri suuntiin. Mitään opasteita ei tietenkään ollut missään. Kun lopulta pääsimme oikean katsomon kohdalle, sai vielä portaissa jonottaa tovin. Paikoillamme olimme vihdoinkin noin 10 minuuttia pelistä missanneina. Kaikki hyvin, no harm done. Olimme ammattilaisten ottein varustautuneet asiaan kuuluvilla kerrospukeutumisilla ja istuinalusilla. Joogamatto ja kissan kuljetuskopan karva-alusta on muuten lyömätön yhdistelmä, kun haluaa eristää takalistonsa kylmästä istuinalustasta. Hienosti onnistuimme pitämään kylmettymisen minimissä ja pystyimme täysin siemauksin nauttimaan upeasta urheilutapahtumasta. Oli oikeasti ihan huippukivaa, yleisössä hyvä meininki ja jäällä säpinää. Koko rahan edestä sitten tarjottiinkin viihdettä, kun vasta rankkarikisa päätti ottelun. Onnea HIFK!

Yleisöä oli paikalla melkein 35 000 päätä!

Ekalla tauolla hörpittiin kaakaot ja loppuaika pysyimme paikoillamme ja osallistuimme cheerleadereitten vetämään taukojumppaan. Varpaita lukuunottamatta pysyi ihan hyvä lämpötaso yllä pelin loppuun saakka.

Pelin loputtua jonotimme tovin katsomosta poispääsyä ja saimme todistaa aikuisen miehen rakon tyhjennystä penkkirivien väliin. Roiskui kusta iloisesti penkeillekin. Charming! Hetki tämän jälkeen vedin nupat portaissa ja sain todeta, että ritarillisuus ei ole täysin kadonnut luonnovara. Kiitos kaikille huolestenuille auttajille (siis niille kahdelle, muita ei kiinnostanut p*skaakaan...). Nyt on arka polvi ja ikävästi niksahtanut niska. Auts.

Pimeys koitti, ennen kuin peli oli saatu päätökseen

Emme olleet ainoita nälkäisiä stadikalta poistujia, joten lähiseudun ravintolatarjonnasta oli tyytyminen hesepullaan ja sitten olinkin jo kotimatkalla, yhtä hienoa urheilukokemusta rikkaampana.

C'est la vie

2012-01-27T20:20:00.009+02:00

En jaksa edes voivotella ajan kulumista, se vaan kuluu ja mitään en sille asialle mahda. Vaikka nyt kun lunta tuli kiitettävästi, niin oli aamuisin ulos lähtiessä sellainen "Elämäni murmelina"-fiilis, kun koskematon hanki ylsi polveen saakka ihan joka aamu, vaikka just edellisenä päivänä olin kahlannut siihen jotain polkua muistuttavaa. On muuten hauska leffa.

Koulun teemoja viime viikot ovat ollet anestesiologia ja tehohoito. Paketti oli jälleen tiivis. Nyt pitäisi olla hallussa rauhoitukset, kivunlievitykset, nukutukset, nestehoidot, shokkihoidit und so weiter. Kurssiharkkoja oli yksi kappale. Siellä kierrettiin rasteja ja tutustuttiin erilaisiin anestesiavempaimiin ja lääkkeisiin, harjoiteltiin intubaatioita ja elvytystä (siinä tulee muuten hiki!) sekä vastattiin kysymyksiin. Oli vähän hätäinen harkka mun makuun, ei ehditty rasteilla tehdä kaikkia tehtäviä.

Tänään oli tentti. Vähän oli taas orientaatio-ongelmia, kun vuorossa oli ensimmäinen essee-tentti nelosvuonna. Olin jo ehtinyt tottua monivalintoihin. Vastausteni jäsentelyssä oli varmasti toivomisen varaa ja se ärsyttävä: "Ainiin, miks mä en sitä, tätä ja tota muistanut kirjoittaa sinne!" on vallannut mieleni tasaisin väliajoin tentistä lähdettyäni. Aika meinasi myös loppua, mikä on mulle todella harvinaista. No, uskon kyllä että menee läpi. Tentissä oli kolme kyssää. Ekassa piti selittää hevosen lopetus lääkkein (toimenpiteet, lääkkeet, antoreitit, toivotut vasteet jne) ja toisessa oli shokkipotilas jonka shokkityyppi ja -vaihe piti määrittää, veriarvot tulkita ja selittää ensihoito ja jatkotutkimukset. Kolmannessa kysymyksessä oli vierasesineleikkaukseen menevä kissa, jolle piti suunnitella anestesia, selittää mahdolliset komplikaatiot jne. Viimeinen jäi multa vähän kesken, mutta kaksi ekaa meni varmaan ihan kivasti.

Anestesiologian opet on ollu tosi kivoja ja he ovat ehdottomasti sitä mieltä, että ulkoa opettelu on tyhmää/turhaa ja asiat tulisi pyrkiä ensisijaisesti ymmärtämään. Näin ollen oli tentissä sallittu:

Ai mikä?

No vanha kunnon lunttilappu! :D

Käsin kirjoitettua tekstiä sai olla tenttiin mukana yhden A4:n verran. Oli oikeastaan tosi hyödyllinen juttu oppimisenkin kannalta, koska miettiessä miten muotoilee tärkeimmät asiat mahdollisimman pieneen tilaan, niin vahingossa oppi ne asiat siinä sivussa. Aika vähän siis käytin lappua tentissä, enkä kyllä enää olisi muistanutkaan, mitä olin alunperin tarkoittanut eri lyhenteillä...

Anestesiologian hengen mukaisesti Milton jättiläispentu pääsi killuttimistaan eroon eilen. Leikkaus meni hyvin ja asia ei tunnu yhtään vaivaavan toipilasta. Kolmen päivän kipulääkekuurikin saatiin. Mukavaa kun asianmukaiseen kivunlievitykseen satsataan. Kipulääke ei tule kaikilta eläinlääkäreiltä automaationa leikkauspotilaille, vaikka pitäisi.

Toipilas voi nyt tappaa aikaa vaikka tällä:

Veli ja sen sisko pelaa kissapeliä; osu tassulla liikkuvaan pisteeseen ja pistetili karttuu. Ja kyllä, tämä on ihan oikeasti kissoille tarkoitettu iPad-peli...

Mä yritin käydä tammikuun alennusmyynneissä. Mä en vaan oikein osannut. Tai siis kävinhän mä siellä, mutta mukaan tarttui ainoastaan pari pipoa. Siis PIPOA! Olen vanha. (Psst: Stadiumista saa pipoja kaksi yhden hinnalla!) Mun piti hakea Sokokselta tarjous kasvovoide, mutta sitä en enää edes muistanut keskustaan päästyäni. Enkä löytänyt kivoja joululahja-talvikenkiä.

Syömisten suhteen on mennyt vähän niin ja näin. Olen syönyt pääsääntöisesti hyvin, mutta olen reagoinut stressiin ja erityisesti väsymykseen syömällä tuhmuusherkkuja. Koulun ruokala on myös ikuinen ongelma, kun siellä ei aina ole mulle sopivaa vaihtoehtoa ja pakko on jotain syödä kuitenkin. En halua ottaa eväitä ja hajoilla keskenäni opiskelijoiden taukotilassa, koska ruokailun sosiaalinen aspekti on mulle yksi koulupäivän kohokohtia. On vaikeeta. Kotona olen kuitenkin reippaasti kokkailut ja tässä uusin ihastusomelettini ohje kiinnostuneille:

PINAATTI-FETAMUNAKAS (2-3 annosta)

4 munaa
5 kuutiota pakastepinaattia
pala purjoa suikaloituna
n. 100g fetaa paloina
loraus kermaa
mustapippuria, suolaa
oliiviöljyä

Freesaa pinaatti pannulla öljyssä kunnes sulaa, lisää purjo ja pehmitä. Yhdistä ja sekoita kaikki muu kulhossa ja kaada sekaan pannulle. Sekoita puuhaarukalla sekaisin, paista hetki miedolla lämmöllä, ota levy pois päältä ja anna munakkaan hyytyä levyllä kannen alla (ehkä noin 10min). Alkuperäisresepti Karpin keittokirjasta.

En ehkä viitti edes kertoa, mitä Fille sanoi tämän ruoan ulkonäöstä.. Maku on kuitenkin erinomainen!

Viime viikonloppuna suuntasimme susien keskelle Vahdolle Tiinan & Matin talohankintaa katsomaan. Lyra pääsi mukaan moikkaamaan pilkkukavereita. Syötiin. juotiin, saunottiin.. Perussetti ja kivaa oli.

Kerjäläiset Victor, Saga, Darwin ja Lyra

Me vielä jumppasimme Tiinan kanssa itsemme sunnuntaina Turun messukeskukseen näyttelyyn. Johan oli riemukas päivä univeloista huolimatta, kun kaunis Ellen vihdoinkin "löydettiin". Ellu voitti suuren nuorten luokan SA:lla ja kiilasi itsensä vielä valiotyttöjen sekaan PN3-sijalle ja sai SERTIN! "Hon är så söt!" totesi tuomari hymyillen. Sitähän se just on, oikea karkkipaperi :). Muilla sitten ei kovin vahvasti mennytkään, kävi lähes kaikki sateenkaaren värit tutuiksi muovinauhojen muodossa. Tyypit oli läskejä, liian suuria, rungottomia jne. Mutta ihan sama, Lellu sai sertin!

Tietokoneen kätköistä löytyi aivan mahdottoman pieni Ellen...

...ja ihan vähän isompi Ellen.

Viikonlopuksi ei ole mitään suunnitelmia. Onneksi. Tulin tentistä kotiin ja ihmettelin outoa olotilaa. Mulla oli vapaa-aikaa, eikä tsiljoona tekemätöntä asiaa. Katsoin Wicker park-leffan (ihana!), söin suklaata ja spanieli kuorsasi kainalossa. Zen.

Eläinten hyvinvointia

2012-01-14T15:57:00.004+02:00

Vaikka "oikeat" luennot alkavat vasta ensi viikolla, oli tälle viikolle tarjolla useita valinnaisia kursseja. Valinnaisia kursseja suoritetaan meidän tiedekunnassa käytännössä aina lomilla ja väliviikoilla. En tarvitse enää opintopisteitä valinnaisista kursseista, mutta eräs kurssi oli sen verran mielenkiintoinen ja siellä käsiteltävät asiat niin lähellä sydäntäni, että oli pakko ilmoittautua mukaan.

Ilmoittauduin kurssille "Kotieläinten etologia ja hyvinvointi", mutta aikatauluun nimeksi oli vaihtunut "Eläinten käyttäytyminen ja hyvinovinti". No, tämä sopi itselleni oikeastaan vieläkin paremmin, koska en oikein miellä koiraa kotieläimeksi ja nyt oli useampia koiriin liittyviä luentoja ohjelmassa.

Eli tuiki tärkeitä hyvinvointiasioita pohdittiin yksin ja ryhmissä, luennoilla ja ryhmätöissä.

Kurssilla käytiin läpi mm. evoluutiota, domestikaatiota, häiriökäyttäytymistä, eläinten (ja erityisesti koiran) kognitiota, eläinten oppimista, leikki-, sairaus - ja kipukäyttäytymistä sekä käyttäytymistutkimuksen sunnittelua ja toteutusta.

Parin vuoden takaisen harjoittelutilani lemmurouvat pääsivät sään salliessa ulkoilemaan vuoden ympäri. Kyseessä oli ihan tavistila, ei siis luomu. Tämä tiedoksi, kun eräs kaverini oli kovasti ihmeissään. Hän ei tiennyt, että hyvinvointia ajatellaan muuallakin kuin luomutiloilla :).

Päällimmäisenä jäi mieleen se, kuinka tärkeää on, että eläinten olosuhteet ovat kunnossa jo pienestä pitäen, koska kaikki aikaisemmin koettu vaikuttaa eläimen fyysiseen ja psyykkiseen kehitykseen. Itse asiassa jo emon kokema ylimääräinen stressi poikasten ollessa sikiövaihessa vaikuttaa poikasten tulevaan elämään.

Lisäksi muistui taas mieleen, kuinka pelkkä hyvä terveys, puhdas ympäristö ja riittävä ruoka & juoma ei tarkoita, että eläin voisi hyvin. Hyvinvoinnin edellytys on mm. myös, että hoitaja kohtelee eläimiä hyvin ja että eläin pääsee toteuttamaan luontaisia käyttäytymistarpeitaan. Tämä on se ikuinen haaste tuotantoeläinten kohdalla, kun raha ratkaisee (lähes) kaiken. Onneksi virikkeellistäminen on nostettu pinnalle etenevissä määrin ja otettu jopa huomioon lainsäädännössä. Paljon epäkohtia kuitenkin vielä on.

Hevonen haluaa paljon liikuntaa, lajitovereiden seuraa ja laiduntaa, eli syödä jatkuvasti. Hevosia pidetään paljon yksin, saavat liian vähän liikuntaa ja ruokitaan vain pari kolme kertaa päivässä. Tämä on täysin luonnotonta hevoselle ja altistaakin hevosten tyyppivioille, eli ähkyille, jalkaongelmille ja mahahaavoille :(.

Osallistuin ryhmätyöhön, jossa pohdittiin sikojen hännänpurentaa, miten sitä voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa, sekä toiseen ryhmätyöhön jossa suunniteltiin käyttäytymistutkimus. Tutkimuksen kohteena oli hiehot ja miten ruokintapaikkojen riittävyys vaikuuttaa niitten sosiaaliseen käyttäytymiseen. Työn pohjustukseksi kävimme tutkailemassa Viikin navetan hiehoja räntäsateessa. Ne olivat valitettavasti vain kiinnostuneempia meistä, kuin näyttämään meille sosiaalisia interaktoita :). Uteliaita tyyppejä.

Sika haluaa sopivasti lajitovereita ympärilleen, joiden kanssa ruokailla, levätä ja liikkua yhdessä. Sialle on tärkeää saada tonkia ja tutkia ja sialla on synnynnäinen tarve rakentaa pesä synnytyksen lähestyessä. Sika on siisti eläin ja tarvitsee tilaa ympärilleen niin, että nukkumiselle, ruokailulle ja tarpeiden teolle on omat alueensa.

Itseäni eniten kiinnostavat asiat olivat (yllätys yllätys) Tuulia Burgherrin oppimisluento ja Sanni Sompin koiran kognitio-luento. Äärimmäisen hyviä ja mielenkiintoisia, kumpikin. Oppimisluennolla ei tullut vastaan itselleni varsinaisesti uutta tietoa, mutta kertaus on hyvästä ja sain ehkä taas uusia työkaluja, joilla osaan paremmin perustella omia mielipiteitäni. Kognitiotutkimuksesta en ollut itse aikaisemmin kuullut paljoakaan ja kyllä sitä vain taas nöyrtyi tuon uskomattoman upean ja monimuotoisen eläimen edessä, jota koiraksi kutsutaan. Kun monesti puhutaan, että koiria inhimillistetään syyttä, niin nyt on tutkimustuloksia jotka kertovat, että siihen onkin ihan pätevä syy ;). Koirilla nimittäin on paljonkin ihmismäisiä piirteitä, joita niiden esi-isillä susilla ei ole. Monesti vieläkin tykätään verrata koiraa suteen, mutta koira EI OLE susi, vaan todella kaukana siitä, kiitos domestikaation ja evoluution. Ero lähtee jo siitä, että sekalauma ihmisen kanssa on koiralle luonnollinen elinympäristö. Näin ollen kaikenlaisiin susivertauksiin tulee suhtautua varauksella. Tuolla tutkimuksen kotisivulla on mukavasti tietoa aiheesta ja hyödyllisiä linkkejä, joista kiinnostuneet löytävät lisäluettavaa.

Viikko oli onnistunut ja opintopisteitäkin tuli aika ruhtinaallisesti verrattuna kurssin työmäärään. Ainoastaan aamuherätykset tuottivat suurta tuskaa... Ihan hyvä, että sain vuorokausirytmiin taas jotain järkeä joululoman jäljiltä. Ensi viikolla alkaa anestesiologia ja tehohoito. Huhut kertoo, että on kuulemma kiva kurssi tiedossa! Olen jo tehnytkin kurssiin liittyviä monivalintatehtäviä ja oli huojentavaa huomata, että jotain perustietoa on päässä jo ennestään!

Dalmispentuja vailla omaa rakastavaa kotia!

2012-01-07T18:05:00.008+02:00

Oletko vailla harrastuskoiraa, lenkkikaveria, tai ihan vain koko perheen lemmikkiä? Vielä on vapaana sekä uros- että narttupentuja pentueessa, josta itse olisin ehdottomasti pennun ottanut, jos vain koiran paikka olisi vapaana.

Pennuille on etsinnässä aktiivisia, rakastavia, loppuelämän koteja. Lupaavimmille näyttelykoiran aluille on hakusessa myös yhteistyökykyisiä sijoituskoteja.

Pennut ovat eläinlääkärin tarkastamia, asianmukaisesti madotettuja, sirutettuja ja pentutestattuja. Ne ovat kasvaneet kotioloissa lapsiperheessä.

Omaa kotia etsi vielä mm. suloinen Hertta...

...komea Pekko....

...sekä kaunis Keiju.

Äärimmäisen taspainoisesti rakentunut Sulo etsii sijoituskotia.

Pentujen emä on ikisuosikkini Usva (FI MVA Caesands Iced Velvet), joka on sulattanut sydämeni erityisesti mahtavien harrastusominaisuuksiensa ja upean luonteensa vuoksi. Usvalla on TOKO:ssa oikeus VOI-luokkaan, se on läpäissyt palveluskoirien BH-kokeen, sillä on kaksi kertaa ALO1-tulos rally-tokosta ja se on MH-luonnekuvattu.

Usva (kuva: Sonja Jernström)

Usva poseeraa...

...ja Usva liikkeessä

Usvan sulhoksi valikoitui lopulta nuori Veeti (HeJW-10 JV-10 Varius Who Is My Daddy), joka elelee tavallista perhekoiran elämää. Veeti on sekä ihmis- että koirasosiaalinen, terve ja komea poika.

Veetin kuvia:

Lisätietoja pennuista löytyy täältä tai niitä saa laittamalaa spostia osoitteesta caesands (at) yahoo.com.

Nyår

2012-01-03T16:04:00.004+02:00

Uusi vuosi, samat kujeet. Vuosi tosiaan vaihtui rauhassa kaksin kotona ja hyvä niin.

Sain aikamoista hemmottelua osakseni, kun Fille tarjoutui vastaamaan ruoanlaitosta. Ainoastaan jälkkärin teko jäi mulle.

Alkuruokana oli mustatorvisienirisottoa,

pääruokana kalkkunaa, lohkoperunoita ja kastikkeena kerma-valkkari-sipuli-omena-pähkinä-mauste-hässäkkä

ja jälkkäriksi hieman mielikuvituksetonta, mutta aina yhtä herkullista suklaamoussea kera appelsiinikahvin.

Nam.

Ilotulitusräiskintää ihmeteltiin parvekkeella kuplivaa nauttien ja jaksettiin valvoa vielä muutama tunti uuden vuoden puolella, että saatiin koirat lenkitettyä räiskinnän rauhoituttua.

Hiukan oli tukka kipeä sunnuntaina. Se näköjään onnistuu multa, vaikka mihinkään ei lähdetä eikä edes vieraita ole. Ilma oli kuitenkin sen verran hieno, että pidempi lenkki piti heittää koirien kanssa ja lähtihän se vuosi sitten mukavasti käyntiin.

Vuoden ensimmäisenä päivänä...

...ja vuoden toisena päivänä!!

Ei se talvi kuulemma edellenkään tullut jäädäkseen, mutta hetkeksi helpottaa jatkuva tassujen pesukierre.

Joululoma oli iloinen asia, mutta arki koputteli ovelle jo eilen ja olen taas pakertanut lisurin kimpussa pari päivää. Huomenna olisi tapaaminen ohjaajan kanssa. Toivottavasti muutama asia selkiintyy, että pääsisin tämän viikon aikana kunnolla eteenpäin.

Tällaista täällä. Tälle vuodelle ei ole mitään mullistavia suunnitelmia tai suuria tavoitteita. Koirien kanssa meinataan vain lenkkeillä ja harrastaa jotain pientä aktivoinnin ja oman ilon vuoksi. Varmaan lähinnä naksuttelen turhia temppuja kotona, miten nyt ehdin. Tosi asia on kuitenkin se, että klinikkavuoden lähestyessä oma vapaa-aika vähenee eksponentiaalisesti ja sosiaaliselle elämälle voi pitkälti sanoa hei hei. Näin karrikoidusti sanoen :). Hyvä että meidän koirat on jo vähän vanhempia ja vaativat aika vähän. Suurin ongelma on se, että haluaisin kuitenkin tarjota niille paljon :(. Onneksi Fille myös lenkkeilee ahkerasti, joten eiköhän ne pärjää.

Entä ne uuden vuoden lupaukset? En näe mielekkäänä luvata itselleni, että käyn juoksemassa monta kertaa viikossa, nukun 8h joka yö ja elän ihanan idyllistä ja stressitöntä elämää, koska se on tässä elämäntilanteessa täysin epärealistista. Koulun ehdoilla mennään tämä vuosi (ja seuraava).

Ehkä kuitenkin voisin yhden asian luvata. Lupaan yrittää nauttia elämästä sellaisena kun se tällä hetkellä on. En siinä varmasti ihan joka päivä onnistu, mutta välillä on hyvä pysähtyä miettimään, kuinka hyvin asiat kiireen ja stressinkin keskellä ovat. Ja tuleva kevät on kuulemma vielä tahdiltaan lähes kohtuullinen, että ehkä vähän turhaan ennakkoin täällä ensi syksynä alkavaa elämättömyyttäni.

Lupaan myös sen, että syömisten suhteen ryhdistäydyn taas joulun jäljiltä. Eli hiilaireden karsintaa olisi taas ohjelmassa, oman hyvän olon ja voinnin vuoksi. Ja lisäksi vhh-ruoka on niin hyvää, että se jo itsessään nostaa elämänlaatua! :)Hyvä ruoka, parempi mieli jne.

Tänään ostin ekaa kertaa ikinä kalkkunan jauhelihaa, josta valmistin hampurilaispihvejä. Sipulia en ostanut, koska sitä muka aina on kotona. No, nyt ei ollut, joten sain vain maustaa lihan reippaasti. Laitoin improvisoiden ja vapaalla kädellä suolaa, pippuria, chiliä, sipulijauhetta ja valkosipulijauhetta. Laitoin lisäksi kaksi kananmunaa pitämään taikinaa hieman koossa. Paistoin pihvit pannulla kypsiksi ja vhh-hamppi syntyi seuraavasti:

Salaatinlehti, majoneesia (täysirasvaista, tietty!), kalkkunapihvi, ketsuppia (ilman lisättyä sokeria, Felixiltä saa), cheddarjuustoa, tomaattia ja salaatinlehti.

Oli ihan mielettömän hyvää!

Nyt lenkille nauttimaan lumesta, niin kauan kun vielä voi. Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille tasapuolisesti!

The holiday

2011-12-31T15:08:00.008+02:00

Pyhät kului perinteisesti ympäri reissaten, syöden liikaa ja jopa hieman rentoutuen.

Jouluaaton vietimme Fillen sukulaisten kanssa ja tapaninpäivänä suuntasimme Dagmar-myrskyä uhmaten Turkuun päin omiani tapaamaan.

Dieseliä riivanneeseen matkapahoinvointiin löytyi viime kesänä ratkasiu: irti olo. Ei mikään turvallisin vaihtoehto, mutta ennen kuolassa uiva, kauhusta tutiseva kissa nukkuu nyt rennosti koko matkan.

Dagmarin aikaansaannoksia vanhempieni hoodeilla.

Olin ollut ilmeisen kiltti, kun kuusen alta löytyi useita nimelläni varustettuja paketteja, vaikka olin varsinaisen lahjani jo saanut lokakuussa. Joulun hauskin turhuus oli jätskikone! Vähänkö tulen tekemään jätskiä ens kesänä. Lisäksi sain mm. leffalippuja, suojan iPadille, liput The Soundsien keikalle, muumilautasia, hajuvesiä ja Fillen tekemän lahjakortin:

Tällä voin siis lunastaa itselleni valitsemani jalanlämmittimet talveksi :)

Yhdeksi yöksi pakenimme kaupungin melua maalle moikkaamaan kavereita, jotka toimivat talonvahteina muutaman kuukauden. Olen ihan vähän kade, tahtoo kans! Koko karvakööri oli tervetullut mukaan, joten mikäs sen parempaa.

Jouluruokaähkyjen jälkeen juuressosekeitto maistui taivaalliselta leivinuunin lämmittäessä tupaa. Metsälenkin jälkeen saunottiin ja syötiin kiviuuniissa valmistettua pitsaa.

Kotiuduimme edellispäivänä ja täällä on ollut aika väsynyttä porukkaa, sekä kaksi- että nelijalkaisia.

Miltonin viettäessä ensimmäistä uutta vuotta, päädyimme jäämään tänään kotiin. Rautahermo tuskin on kovin järkyttynyt paukutteluista, mutta en tykkää jättää myöskään koiria yksin, vaikka eivät ikinä ole ääniä pelänneet. Illallismenun ruokatarvikkeet odottavat keittiössä valmistajaansa ja kuohuvat on jäähtymässä.

Onnellista uutta vuotta 2012!

Hyvää joulua!

2011-12-22T21:13:00.010+02:00

En tiedä kehtaanko edes keroa, mutta oikein kivasti oli hepotentti sitten kuitenkin mennyt... :P Eli ilman rästejä jatkuu opiskelut ensi vuoden puolella. Keväällä ovat pääosissa tuotantoeläimet, lisääntyminen sekä anestesiologia & tehohoito.

Koska koulukiireet jatkui niin pitkälle joulukuuhun, on mulla vielä paljon lahjoja ostamatta. Sain vihdoinkin tilattua itselleni kampaajan huomiseksi, joten huominen menee sitten siellä sekä kauppoja kierrellessä. Näin ollen taitaa lisurin näpyttelytkin jäädä tältä vuodelta, koska ensi viikon meinaan lomailla.

Nyt alkaa joulufiilis olemaan kohdillaan. Viime vuonna en oikein päässyt tunnelmaan, kun Australian auringon alla oli hieman hankala fiilistellä joulua. Tältä joulumme viime vuonna näytti:

Joulukoriste keskellä rehevää kasvillisuutta. Jokin ei nyt täsmää...

Iloisia ausseja Bondi beachillä joulupäivänä. Huomaa keskellä vasemmalla pönöttävä joulukuusi :D

Mulla on niin ikävä takaisin Australiaan, että ei ole tosikaan. En meinaa uskoa, että siitä on jo yli vuosi kun lähdettiin matkaan. Voisin tietysti yrittää jossain vaiheessa saada ilmoille ne Australia-postauksetkin...

Mutta just nyt, just tässä hetkessä on kiva olla kotona. Tekee mieli leipoa ja askarrella. Tekee mieli poltella kynttilöitä ja juoda litroittain glögiä. Kammottavan sadekauden päätteeksi aivan hentoinen lumikerros peittää maan. Voi kun se säilyisi joulun yli.

Tein ekaa kertaa ikinä itse glögiä, kun uuden kuumajuomakannun mukana tuli valkoisen glögin resepti.

1l kirkasta omenamehua

1tl kokonaista neilikkaa

1 kanelitanko

1tl pomeranssikuorta

2 tl kokonaista kardemummaa

Lämmitä mehu lähes kiehuvaksi.
Lisää mausteet ja anna maustua viileässä seuraavaan päivään.
Lämmitä tarjoilua varten. Kaato siivilän läpi mukeihin on eduksi, jos ei halua mausteita lasiin.
Sopivaksi katsomallaan viinalla terävöittäminen on luonnollisesti sallittua, jopa suotavaa!

Oli kyllä hyvää.

Fille kävi työmatkalla jouluisessa Wienissä. Tuliaispussi oli tutun näköinen.

Se ei sisältänytkään koruja tällä kertaa, vaan

Ehkä maailman söpöimmät joulukoristeet!!

From all of us to all of you a very merry christmas! (Ihana Disneyn jouluvideo, oon nähnyt sen varmaan miljoona kertaa.)

Tuli vähän käytyä messukeskuksessa

2011-12-19T22:49:00.007+02:00

Ensinnäkin voisin kertoa, että heppatenttiketutus alkaa pikku hiljaa helpottamaan. Ehkä siksi, että tuo jatkuva vesisade ketuttaa vielä enempi ;) ! Ei vais, mieli on kohentunut, kun olen saanut nukkua pitkään, väkertää vähän joulujuttuja ja nähdä kavereita. Tänään palasin sorvin ääreen lisurin muodossa, mutta sekin oli ihan yllättävän mielekästä hommaa. Ehkä siksi, kun ei muut kouluasiat paina.

Mutta messukeskuksesta. Siellä on tullut vierailtua neljään kertaan lyhyeen ajan sisällä. Marraskuussa sain kaveriltani lipun Kirurgiyhdistyksen Operatiivisille päiville, eli kyseessä oli humaanipuolen häppeninki. Kivasti siellä suhtauduttiin pariin eläinpuolen kandiin. Monella tuote-esittelijällä oli jotain eläimillekin käytettävää laitetta, lääkettä tai vastaavaa ja jos ei ollut, saimme nauttia erinomaisista tarjoiluista ja täyttää kassimme ilmaisnäytteillä. Jännimpiä juttuja mitä nähtiin oli kaiken maailman ortopediset ruuvit ja levyt sekä tosi mystinen lanka, jonka pintaa koristi pienenpienet väkäset, jotka tekivät langasta kudoksen sisään itsestään tarttuvan. Langalla ommeltaessa ei tarvitse siis ollenkaan tehdä solmuja! =0 Kaikkea sitä näkee.

Näytesaalis

Ortopedian ruuvaussimulaattori!! Distaaliruuvin paikalleen laittamiseen meni mulla alta 15 sekunttia. Joku superkirurgi oli tosin laittanut sen viidessä...

Joulukuun puolella olikin vuorossa Eläinlääkäripäivät. Olin yhden aamupäivän töissä ainejärjestömme ständillä ja pääsin sitten iltapäiväksi kiertelemään aluetta. Ihan kivaa oli ja jälleen tarttui mukaan aika ruhtinaallinen määrä näytteitä ja muuta mukavaa. Sain paljon oikeasti käyttökelpoista ja hyödyllistäkin asiaa, kuten Vetlabin labrakäsikirjan, kertishanskoja, haavasuihketta, Cobania (sitä joustavaa tassusidettä), kissanruokaa jne.

Tässähän näitä

Lopulta olikin vuorossa se Oikea messariviikonloppu, eli Voittaja 2011-näyttely ja sitä edeltävä Helsinki Winner-näyttely. Meidän viikonloppua voisi kuvata sanalla melkein. Mitään ei oikeasti saatu, mutta Gamblerista tuli melkein valio, Ellen sai melkein juniorivoittaja-tittelin ja Lyra oli melkein ROP-vet sunnuntaina :). Eli oikeasti Gambler sai lauantaina varasertin ollen PU-4 (liian helppoahan se olisikin ollut valioitua ensi yrittämällä), Ellen oli sunnuntaina JUN ERI/2 SA ja Lyra oli VET ERI/2 ja urosveteraaneja ei ollut.

Gambler (kuva: Jelelna Kruus)

Ellukka-Lellukka rakkauseläin (kuva:Marita Ollikainen)

Höpömummi Lyrde (kuva:marita Ollikainen)

En ehtinyt tänäkään vuonna kiertää myyntikojuja kunnolla, koska dalmiskehän reunalla pitää vahdata koko ajan, kun on useampi koira esitettävänä. Oikeasti voisin mennä Voittajanäyttelyyn joku vuosi ilman koiraa, kiertää kaikki kojut ja katsoa rauhassa oheisohjelmia sekä ryhmäkilpailuja. Voisi olla aika erilainen näyttelypäivä, eikä ollenkaan huonolla tavalla.

Rakkaudesta se hevonenkin potkii

2011-12-16T20:07:00.004+02:00

Potkii nimittäin päähän. Mua. Henkisesti.

Hevossairaudet-kurssi oli ohi ennen kuin ehti alkaakaan. Oikein fast forwardina mentiin (taas) sisätaudit JA kirurgia läpi vajaassa kolmessa viikkoa. Tentittävä alue oli kuitenkin lähes yhtä laaja kuin pieneläimissä, jolloin aikaa käytettiin 6 viikkoa sisätauteihin ja 3 viikkoa kirurgiaan. Taidan toistaa itseäni joka kurssin kohdalla, mutta oikeasti, nyt tahti oli suorastaan J-Ä-Ä-T-Ä-V-Ä. Ja kyllä, olisin varmasti voinut opiskella ahkeramminkin, mutta pitkä, pimeä ja sateinen syksy rankkoine kursseineen on ottanut veronsa ja mussa ei oikein ollut enää paukkuja tähän viimeiseen rutistukseen. Erityisesti kun hevoset ei ole se mun juttu. Tänään oli tentti, joka joululahjana meille oli ihan sika vaikea! Just hevossairaustentin halusinkin uusia keväällä. Murr. No, ehkä rima lasketaan johonkin lattiatasolle, kun kaikilla tuntui olevan sama fiilis. Normaalistihan läpipääsyraja on meillä 60%, mutta jos lähes koko kurssi reputtaa, niin ehkä sitä rajaa voitais vähän siirtää... ;) Toiveikas voi aina olla.

Ei varsinainen kurssikirja, mutta ainoa omani jossa käsitellään myös hevosia. Oli siitä jotain apua tässä kurssissa.

Ja kun tuo yläkuvan Radostits sanoo olevansa "textbook" se ei huijaa. Koko kirja on oikeasti tämän näköistä, muutamia taulukoita ja ehkä kahta kuvaa lukuunottamatta. Onneksi sivuja on vaan 2156...

Kurssi oli kyllä pääasiassa ihan mielenkiintoinen, sisälsi enimmäkseen luentoja, mutta myös yhden ryhmätyön esityksineen sekä ontuma- ja siteentekoharjoituksen. Mun ryhmän työ koski akuutisti ripuloivan hevosen hoitoa.

Kirjaston kirjoja ja ylimpänä meille sponsoroitu hevosen sisätauti CD. Kiitos siitä, MSD! CD vaikutti kyllä tosi hyvältä, mutta en siihen ehtinyt pahemmin tutustua ennen tenttiä.

Tämän haavakirjan ostaisin, jos tekisin töitä myös hevosten kanssa tulevaisuudessa. Yhtä tai kahta kuntakesää varten ehkä kuitenkaan en. Ihania haavakuvia pullollaan. Örks.

Noniin, nyt kun viimeinen tämän vuoden suurempi stressi on poissa päiväjärjestyksestä (ensi viikon lisurin paahtamistahan ei lasketa...), päätin oikein tosissani yrittää virittää itseni joulutunnelmaan. En ole ollenkaan tuntenut joulun lähestyvän, kun on satanut vettä koko ajan ja koulu on vienyt kaiken ajan. Ostin kaupasta vähän uusia joulukoristeita, leivoin itselleni pari joulutorttua ja pistin juuri glögin lämpeämään. Eiköhän se tästä. Voi vitsi, mulla on täysin vapaa ilta ja huomenna saan nukkua pitkään! Niin luksusta.

Uutukaiset. Possut = rakkautta!

Ihanaa viikonloppua!

Hammaskeiju kävi kylässä, Viljo-kissa myös

2011-11-23T18:17:00.008+02:00

Viljo kävi aikaisemmin syksyllä yökylässä. Diesel ja Viljo ovat vanhoja tuttuja ja ovat aina tulleet loistavasti juttuun. Viljolle ja Miltonille kohtaaminen oli ensimmäinen.

Viljo, kaikkien kissojen ykköslemppari kissaputki, Milton ja Miltonin painikaveri Hamilton-sika. Meillä kissat viettävät pitkiä aikoja päivittäin juoksemalla putken läpi, vaanimalla putken suulla ja leikkimällä putken sisällä. Paras kissanruokakylkiäinen ikinä.

Miltoniitti ja Viljotiini

Hyvänä kakkosena kissanlelujen parhauskisassa tulee pallopeli. Siihen kuuluu oikeasti sellaiset kaaret päälle, että pallo ei pääse karkaamaan reunojen yli, mutta Diesel näppäränä tyttönä askartelee kaaret irti parissa sekunnissa.

Pojat bondasivat tutustumisen jälkeen nopeasti, jopa niin että Diesel meinasi jäädä vähän ulkopuoliseksi. Rallia pystyi vetämään ympäri olohuonetta onneksi kolmestaankin. Ihanan (kissa)sosiaalisia kissoja!

Tervetuloa uudestaan kylään Viljo (ja tietysti omistajat myös)!

Kaikki asiat ovat menneet Miltonin kanssa niin hyvin, että jotain harmia oli pakostikin odotettavissa yleisen tasapainon säilymiseksi. Harmia aiheuttikin sitten niin eksoottinen asia kuin maitokulmahampaiden lähtemättömyys. Sehän on pikkukoiraroduissa ihan arkipäivää (ei mielestäni kyllä saisi olla...), mutta kissoilla on todella harvinaista että maitikset eivät lähtisi itsekseen ja ajallaan. No, meillä ei lähtenyt. Pysyvät hampaat puhkesi ja kasvoivat kasvamistaan, mutta yläkulmureiden vauvaversiot eivät hievahtaneetkaan. Onneksi kysessää oli ylähampaat, siellä kun pysyvä tulee maitohampaan eteen. Alhaalla se tulee maitohampaan sisäpuolelle, jolloin pysyvä hammas voi pahimmassa tapauksessa kasvaa sisään yläleuan ikeneen tai kitalakeen, jos maitohammas ei lähde tai sitä ei poisteta ajoissa.

Seurailin tilannetta huolestuneena. Kun pysyvä hammas oli näin pitkä

soitin Catvetiin, koska halusin tietoa kissakokemuksia omaavalta henkilöltä, tilanteemme ollessa niin harvinainen. Siellä sanottiin, että voimme odottaa kunnes pysyvä hammas on maitohampaan mittainen, mutta sitten pitää maitis poistaa jos ei ole itsekseen lähtenyt. (HUOM! Koiran kanssa ei odoteta, mars eläinlääkäriin jos maitohampaat ei lähde pysyvien puhjetessa!)

Pysyvät todellakin kasvoivat maitohampaiden mittaisiksi, mutta lopulta ne onneksi lähtivät itsekseen! Helpotus. Nyt on hienot uudet leegot suussa ja hienossa suorassa rivissä.

Haaste

2011-11-21T20:22:00.002+02:00

Noora oli muistanut mua haasteella. Pelisäännöt ovat seuraavanlaiset:

Tunnuksen saaneen pitää;
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Joten eiku hommiin.

Eli kiitos Noora haasteesta! Vahinko lähtee kiertoon Irinalle, Emmille, Veeralle, Hannalle, Sannille, Tiinalle, Hellulle ja Metelle. Olkaa hyvät! ;)

Sitten kehiin niitä satunnaisia asioita.

1. Pelkään käärmeitä. Ihan todella paljon. En oikeasti uskonut selviäväni hengissä vuoden takaisesta Australian reissusta. Ihan ihme juttu, kun ne kaikki tappavat myrkkykäärmeet eivät luikerrelleetkaan pitkin kaupunkien katuja mua etsimässä. Lisäksi pelkään pimeää, murhaajia ja kummituksia. Silti tykkään katsoa kauhuleffoja ja-sarjoja, vaikka kehitän niistä painajaisia itselleni viikoiksi. Ristiriitaista.

2. Mun ensimmäinen "oma koirani", dalmatiankoira Kiki, kulki rinnallani kuudentoista vuoden ajan. "Sain" Kikin 4-vuotiaana ja kuolema meidät erotti ollessani kaksikymppinen.

3. Vuohenjuusto maistuu mielestäni sukkamehulle ja kaikenlaiset homejuustot oksulle. Örk ja yök. Tekohymy huulilla olen näitä monesti joutunut napaan vetämään, kun en ole kehdannut kyläpaikoissa sanoa, että "Mä en sit muuten tykkää näistä." Pahaa on myös anis, kapris, juuriselleri, pinaattikeitto, marenki, karvasmanteli ja inkivääri. Ei kuitenkaan niin pahaa kuin nuo juustot.

4. Mun oikeassa polvessa on kaksi pitkää ruuvia.

5. Ala-asteaikoihin kuuluin telinevoimistelun valmennusrenkaaseen, josta piti valita Suomen edustajat Sydneyn olympialaisiin. Eipä silloin tiedetty, että mittanauha näyttäisi jonain päivänä tälle tytölle korkeutta 170cm, joka on ihan tosi paljon liikaa telinevoimistelijalle. Ikävän tapaturman jälkeen, josta muistona nuo polven ruuvit ovat, lajiksi vaihtui yleisurheilu ja bravuurimatkaksi pika-aidat.

Telinevoimistelusta ei ole juurikaan iloisia muistoja. Ei tainnut olla yksiäkään treenejä, joissa joku ryhmäläinen ei olisi itkenyt henkisen tai fyysisen kivun seurauksena.

7. En nauti turkinhoidosta. There, I said it. Torsten kyllä saa kaikki pesut ja harjaukset jotka se tarvitsee, mutta mulle kaikenlainen karvan nysväys on pakkopullaa. En tajua yhtään niitä, jotka sanovat turkinhoitoa rentouttavaksi ja terapeuttiseksi. On kovasti todennäköistä, että T on viimeinen dalmista karvaisempi kaveri joka tässä perheessä nähdään.

8. Tämä saattaa tulla joillekin tahoille yllätyksenä, mutta 99,9 %:n varmuudella en tule ikinä kasvattamaan koiria. Syy on se, että en saisi öisin unta, kun pohtisin pentujeni elämää ja oloja uusissa kodeissa. Vaikka kuinka valkkaa ottajat huolella, antaa ohjeita ja neuvoo hyviä kirjoja, jotkut sankarit silti soittaa kotiuduttuaan, että miksi tää pentu ei tule luokse/puree lapsia/pissaa lattialle. Olen kuullut pennunostajista jotka ensimmäisenä yönä lukitsevat pennun yksin omaan huoneeseen ja antavat sen huutaa itsensä uuvuksiin. Yksi perhe jätti pennun ekana päivänä yksin moneksi tunniksi. Opettelivat kuulemma yksinoloa. Toinen perhe keksi, että eivät palkkaa pentua ollenkaan makupaloilla oikein tehdyistä asioista. Tällaisia asioita tapahtuu, VAIKKA on ohjeistettu toimimaan oikein. Monille ihmisille asiat ei vain mene perille vaikka miten selkeästi rautalangasta vääntäisi. Fiksutkin ihmiset saavat mitä ihmeellisimpiä päähänpistoja ja sydämeni särkyisi jos mun vauvat joutuisivat jollekin Cecar Millanin fanittajalle, tai hippivegaanille jonka mielestä koirat ja kissat ei tarvitse lihaa. Koira-asioissa mua johdattaa tunteet ja näin ollen jätän kasvatushommat muille.

Kirurgiaa

2011-11-18T18:51:00.005+02:00

Sillä lailla, taas on yksi kurssi lisää selätettynä. Pieneläinkirurgia juostiin läpi kolmessa viikossa ja kurssi sisälsi aika lailla puolet ja puolet pehmytosakirurgiaa ja ortopediaa.

Kurssikirja, vaatimattomat 1610 sivua tiukkaa asiaa (onneksi ihan koko kirja ei kuulunut kurssialueeseen...)

Sanomattakin on selvää, että näin lyhyeessä ajassa ehdittiin käydä läpi lähinnä sellaisia tauteja jotka on ihan pakko tunnistaa, esim. päivystyksessä, ja toimenpiteitä jotka jokaisen eläinlääkärin ON osattava tehdä.

Luentoja täydensi ryhmätyöt, joissa pienryhmissä perehdyttiin syvällisemmin jonkun tietyn leikkauksen suorittamiseen ja siitä pidettiin sitten pieni esitys loppu porukalle. Ryhmätöistä seuraavana päivänä oli aina kirurgian harjoitukset, joissa harjoiteltiin käytännössä ryhmätöiden toimenpiteitä raadoilla. Ortopediaan kuului vielä ontumatutkimusharjoitus omilla koirilla ja 3M:n sponsoroima kipsausharkka Salossa. Kaikki harkat ja ryhmätyöt olivat luonnollisesti pakollisia.

Kirurgia on ihan huippukivaa, mutta mikään ei ole niin helppoa kuin miltä näyttää eläinlääkärin tekemänä. Oikeat kudokset oli harkoissa hukassa, solmut eivät pitäneet, pistin itseäni sormeen kahdesti, atulat oli aina väärin kädessä ja leikkaushaavojen sulkeminen on H-I-D-A-S-T-A puuhaa, kun ei ole rutiinia. Mutta vain harjoittelemalla oppii. Harkat olivat vain sen verran pitkiä, että loppua kohden keskittyminen herpaantui.

Harkkoja varten jokaisella piti olla omat perustinstrumentit, joten olen nykyään pienen kirran setin onnellinen omistaja. Välineet on hankittu kustannustehokkaasti, joten laadusta on vähän joutunut tinkimään, mutta kyllä noilla jotain pientä voi oikeassakin elämässä sitten tehdä. Haavasetti mökille?

Nyt löytyy neulankuljetina, skalpellin vartta, atulaa, saksia eri tarpeisiin ja suonipuristimia.

Harkoissa tehtiin kaiken kaikkiaan joku parisenkymmentä eri leikkausta tai toimenpidettä: varvasamputaatio, katkenneen jänteen ompelu, nartun sterilisaatio, uroksen kastraatio, suolen resektio, ihohaavan ompelu, mahalaukun kiertymäleikkaus, virtsarakon avaus, mahalaukun avaus, häntäamputaatio, nisä"kasvainten" poisto, rintaonteloimun laitto, sisäelinbiopsioiden ottoa, anaalirauhasen poisto, anturahaavan ompelu, verikorvan hoito, silmän poisto, hampaan poisto, napatyrän leikkaus, pernan poisto ja varmaan vielä jotain jota en nyt muista. Oli kyllä tosi hyödyllistä saada vähän tuntumaa noin monen eri asian tekemiseen.

Retkipäivä Saloon alkuviikosta oli myös antoisa. Saimme elävillä koirilla harjoitella toiminnallisen kipsin laittoa pienen perehdytyksen jälkeen.

Tässä ihka ensimmäinen kipsini. Hieno!!

"Potilas" oli esimerkillisesti paikoillaan, vaikka oli ihan hereillä. Oikeastihan koira aina rauhoitetaan kipsausta varten.

Tänään oli sitten vuorossa kirran yksi-risti-kaksi-tentti, eli monivalinnalla mentiin jälleen. En valita, esseetenttiin valmistautumiseen aika ei olisi riittänyt mitenkään. Tentti oli helppo, joten en pelkää uusintaa.

Ensi viikolla siirrytään hevosiin. Vaikka niistä harrastuksena tykkäänkin, en oikein jaksa niistä innostua ihan hirveästi lääketieteellisessä mielessä. Mutta mua on hemmoteltu pieneläinasioilla koko syksyn, joten kyllä mä kestän yhden kolmen viikon kurssin heppatauteja. :)

Tacoja

2011-11-04T21:42:00.004+02:00

Olen taas ryhdistäytynyt syömisteni suhteen vähähiilihydraattisempaan suuntaan ja kun Fille viime perjantaina ehdotti tacoja ruoaksi en siis hirveästi asiasta innostunut, kunnes mieleeni tuli hämärä muistikuva jossain näkemästäni karppiystävällisestä tacokuoresta. Pienen etsinnän jälkeen resepti löytyikin Karpin ateriakirjasta ja ryhdyin tuumasta toimeen.

Tacokuori kukkakaalista

n. 150 g pakastekukkakaalia (400g)

1 kananamuna (3)

2,5 dl juustoraastetta (7 dl)

Alkuperäisreseptin määrät suluissa. Tein itselleni vähän pienemmän satsin, kun Fille veteli ihan perinteisiä versioita.

Hienonna kukkakaali raastamalla ja sekoita kaikki ainekset. Lusikoi uunipellille pyöreitä tacokuoria.

Paista uunissa (225 astetta) 10 min, käännä kuoret ja paista vielä 5 min.

Raidoitus johtuu uuniritilän käytöstä pellin sijaan. Lopputulos on vähän rumempi, silti kovin hyvän makuinen.

Ohjeen mukaan kuumat kuoret piti asetella kaulimen päälle, mutta sellaisen puuttuessa keittiöstämme, ripustin kuoret uuniritilän läpi roikkumaan ja hyvin toimi niinkin. Saisi muuten olla tosi ohut kaulin, että tacot menisi oikeaan muotoon. Mielestäni ritilä on paljon parempi vaihtoehto.

Jos olisin halunnut kuorista rapeita, niitä olisi voinut roikottaa ritilästä jäähtyvässä uunissa luukku raollaan muutaman tunnin. Nälkä oli kuitenkin liian suuri moiseen ja kuoret olivat pehmeinäkin aivan riittävän tacomaisia makuuni.

Täytteeksi paistettuja & maustettuja broilersuikaleita, sipulia, tomaattia, salaattia, tacokastiketta, ranskankermaa, juustoraastetta yms. Mitä nyt normaalistikin laittaa.

Näitä oli yllättävän helppo tehdä ja maku oli aivan erinomainen! Kuoren voi tehdä myös kesäkurpitsasta, mutta sitä olen syönyt niin paljon viime aikoina, että kukkis oli tällä kertaa mieluisampi valinta.

Nämä ovat paljon täyttävämpi kun tavis-tacot, kaksi kuorta täytteineen oli täysin riittävä illallinen.

Tehopäikkärit

2011-10-29T14:08:00.007+03:00

Pennut nukkuvat paljon. Täällä on kissanpennun päiväunien aikaan usein naurussa pitelemistä.

Kai se on hyvin tänne kotiutunut, sen verran rentona retkottaa.

Ihanan turhaa

2011-10-28T12:59:00.004+03:00

Meillä tykätään Applen tavaroista. Löytyy pöytäkonetta, työläppäriä, kokoelma iPodeja ja Filleltä myös iPhone. Miksi? Ne ovat helppokäyttöisiä, todella kestäviä ja myös esteettisesti viehättävämpiä kuin useimmat kilpailevat tuotteet. Hintaahan niille tietysti tulee, mutta laadusta mielellään maksaa. Järjestäen kaikki viimeisen viiden vuoden aikana hankkimani elektroniikka on käynyt huollossa tai korjattavana vähintään kerran, paitsi Applen tuotteet. Skitsoileva Asuksen miniläppärini on aiheuttanut mulle temppuilullaan lähes mahahaavan viime aikoina. Pelastavana enkelinä Fille tuli hätiin ja toi joulun Helsinkiin jo lokakuussa. Tällaisena suht aikaisena joululahjana kotiutui pari päivää sitten iPad 2.

Tuon laitteen tullessa markkinoille, pyörittelin silmiäni. Se oli kyllä kaikkien aikojen turhuuslaite. Nyt olen ihan rakastunut. Tervetuloa kotiin, kaunis musta! Johan onnistuu nettisurffailu sohvalla vaivattomasti, tuon lituskan painaessa vaivaiset 600g. Silti akku kestää ihan häkellyttävän kauan.

iNap?

Hyvää joulua mulle!

Ei näin

2011-10-26T20:00:00.005+03:00

Ei todellakaan näin. Ei enää yhtään syksyä. En suostu.

Kun pari viikkoa sitten kirjoitin, että flunssa on selätetty, hengitysteissäni kytevät flunssavirukset nauroivat raikuvaa röhönaurua. "Niinhän sä tyttö luulet!" Kosto oli suloinen. Kun kuumemittarin elohopea viime viikolla jojoili päivisin 38-39 välillä, nieleminen ei onnistunut ja yskiminen verenmaku suussa valvotti koko taloyhtiötä, kaduin todella kirjoituksiani.

YTHS:llä tuntuu nykyään olevan kovin hankalaa päästä lääkärin juttusille. Akuuttiasioissa pääsee tapaamaan sairaanhoitajaa, jolta tietystikään ei saa mitään oireita lievittäviä reseptitroppeja. Kun on oikeasti todella kipeä, niin kaiken maailman Resilareilla ja Codetabseilla voi heittää vesilintua. Viime viikolla sain hoitsulta lähetteen anginatestiin ja käskyn mennä kotiin lepäämään ja syömään buranaa.

Kun kaiken maailman jälkitautejakin kuuluu kokeilla kerran, oli tänä syksynä vuorossa korvatulehdus. Sen ansiosta hoitsu sitten vihdoinkin lähetti tänään lääkärille, jolta irtosi kaiken muun lisäksi resespti isoon, ihanaan, jumalaiseen morfiinia sisältävään yskänlääkepulloon! Siitä pullosta olisi tietysti ollut enemmän apua silloin viime viikolla kun tauti oli pahimmillaan, mutta ehkä nyt minä, Fille ja naapurit saamme nukuttua kokonaisia öitä loppu viikon.

YTHS:n tämän päiväinen akuuttilääkäri oli by the way mitä mukavin, ihanin, empaattisin ja sympaattisin ihminen! Maailma kaipaisi lisää hänen kaltaisiaan lääkäreitä.

On mielestäni hienoa, että antibioottia ei enää jaella oikealle ja vasemmalle ilman hyviä perusteluita. On myös varmasti ihan hyvä tapa, että hoitsut purkaavat lääkärijonoa ja lähettävät turhat vinkujat kotiin pääntaputuksen kera. Sitä en vaan voi käsittää, että kun on loistavia oireita lievittäviä lääkkeitä olemassa, joista on suuri apu kärsiville sairastajille, niin miksi niitä reseptejä ei voi saada? Miksi pitää kärsiä niin sanotusti turhaan?

Kaikki varmasti tänä päivänä tietävät, että virusperäiseen flunssaan ei ole lääkettä. Oireita lievittäviä ja oloa helpottavia tuotteita kuitenkin on vino pino. Miksi näitä ei sitten voisi saada? Oman kokemukseni mukaan lääkärit kyllä mielellään kirjoittavat lääkkeitä apua tarvitseville, ongelma on vaan se, että sitä lääkäriä ei pääse tapaamaan, ennen kun on suurin piirtein pää irti.

No niin, se siitä. Viime viikosta tähän päivän saakka aikani on siis kulunut sängyn pohjalla. Aikaisemmista pitkittyneistä flunssista olen pyrkinyt ottamaan opikseni ja olen oikeasti yrittänyt nyt levätä. Siitä levosta aiheutuu vain meidän tiedekunnassa itselle valitettavan paljon harmia. Viime viikolla oli oftalmologia-viikkoa ja ohjelmassa oli silmän eri osia vaivaavat sairaudet ja niiden hoito sekä harkkana koiran ja hevosen silmätutkimuksen suoritus. Kaikki kliininen silmäopetus mitä on tarjolla ennen klinikkaa, on ympätty tuolle yhdelle viikolle. Näin ollen en ole saanut minkäänlaista silmäopetusta. On astetta isompi homma opetella kaikki itsekseen ja aikaa sen tekemiseen on...ei koskaan. Silmätutkimusharkkaa ei enää järjestetä, joten johonkin pitäisi saada itseni tungettua moista harjoittelemaan. Jätte bra.

Jäätävä opiskelutahti huipentui viime perjantaina neuron & oftalmologian tenttin, johon kuitenkin raahasin itseni. Vaikka räkähelppo tentti menikin läpi hienolla arvosanalla, se ei nyt poista sitä tosiasiaa, että en tiedä silmistä mitään.

Voi kurjuus. Vihaan sairastamista niin paljon ja sit just mulla nämä taudit aina pitkittyy tällaisiksi kuukausia kestäviksi flunssakierteiksi. Tämä viikko olisi ollut jotain niin eksoottista kuin vapaaviikko. Mun piti tosin viettää sitä lisuria tehden, mutta toisin sitten kävi. Riviäkään en ole saanut kirjoitettua. Ensi viikolla alkaa pieneläinten kirurgia. Siihen mennessä mun ON OLTAVA terve. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Mun lepokaverit

Miniloma

2011-10-16T11:40:00.005+03:00

Viime viikonloppuna tehtiin viikonloppureissu Tukholmaan. Tukholmassa oltavan ajan voi maksimoida tekemällä niin kuin me, eli lentämällä sinne. Ruotsinlaiva on vaan niin nähty ja kamalan aikaa vievä asia. Lentämällä meren ylittää tunnissa.

Lensimme sinne perjantaina iltapäivällä ja kotiuduimme myöhään sunnuntaina. Yövyimme kaksi yötä Sheraton Stockholmissa. Perjantaina oli ohjelmassa laatuaikaa kahdestaan, lauantaina seuraamme lyöttäytyi kaveripariskunta, joiden kanssa suuntasimme Globenin katsomaan NHL-lätkää (New Yorka Rangers vastaan Anaheim Ducks) ja sunnuntaina oli aikaa shoppailla.

Olimme varanneet perjantaiksi pöydän ravintolasta, joka löytyi tripadvisorin kautta. Ravintola Kryp in oli todella viihtyisä ja tunnelmallinen ravintola vanhassa kaupungissa. Palvelukin oli hyvää, mutta valitettavasti ruoka ei ollut niin laadukasta kun hinnan perusteella olisi voinut olettaa. Söin alkuun skagenia, pääruoaksi kala- & äyriäispataa ja jälkkäriksi jotain omenamössöä (onko kompotti muka oikeasti suomea?) vaniljajätskin kera. Pääruoka oli ihan ok, mutta alkuruoka maistui vain tillille ja jälkkäri oli kovin arkista.

Ruoan jälkeen palasimme hotellille, koska lauantaina oli pitkä päivä edessä. Hotellin baarissa otimme vielä drinksut ja huomasimme hotellin aulaan kokoontuneen paljon Rangers-faneja. Huhut siitä, että Rangersit asuisivat myös Sheratonissa piti paikkansa ja pari pelaajaa tulikin baariin kirjoittamaan nimmareita ja juttelemaan faneille.

Norjalainen pelaaja Mats Zuccarello, numero 36

Lauantai alkoi oikealla luksusaamiaisella hotellilla. Kiertelimme päivän syksyisessä Tukholmassa ja liikuimme pikku hiljaa Globenin suuntaan.

Peli alkoi seiskalta. Oli aika jännää, en ole ennen nähnyt NHL-peliä livenä ja jo Globen itsessään oli mulle uusi paikka.

Suurin osa katsojista tuntui olevan Rangers faneja. Se selittynee helposti tällä:

Ruotsalainen maalivahti oli siis vetonaulana ruotsalaisyleisölle. Itse kuitenkin kallistuin kannattamaan Duckseja. Teemu ja Saku oli kiva nähdä jäällä ja peli oli muutenkin ihan ok. Hiukan tapahtumaköyhä hetkittäin, 1-1 tulos kääntyi Ducksien voittoon vasta rankkarikisalla. Jäähyminuutteja kerääntyi kuitenkin mukavasti ja tuli nähtyä myös pari teatraalista tappelua kunnon NHL-henkeen.

Sunnuntaina aamiaisen jälkeen tehtiin muutamia täsmäiskuja ennalta sovittuihin kauppoihin. Designtorgetissa pitää aina käydä, samoin kirjakaupassa ja Åhlensilla katsomassa dvd-bokseja. Kaikista läytyi jotain kotiin vietäväksi ja ylimääräisena tarttui mukaan Puman tilava käsilaukku. Tarvitsemiani syyskenkiä en löytänyt, mutta kenkiä nyt on Helsingissäkin. Sitten saimmekin siirtyä lentokentälle ja kotia & arkea kohti. Onneksi nekin ovat iloisia asioita.

Maastoilemassa

2011-10-15T20:12:00.006+03:00

Jokunen viikko sitten kävimme kurssityttöjen kanssa jälleen leputtamassa hermoja luonnonrauhassa hevosten kera. Kokeiluun pääsivät issikoiden sijasta reippaat suomenhevoset. Huhtasaaren ratsutalli sijaitsee Lohjalla ja se osoittautui erinomaiseksi retkikohteeksi.

Maastokaverini Ponsku-tamma näytti pieneltä ja rauhalliselta pullaponilta, mutta siinä olikin virtaa ja innokkuutta ihan haasteeksi asti. Ei se mikään temppuilija ollut, mutta ravi oli sille mielekkäämpi askellaji kuin laukka. Laukkapätkät oli välillä hieman pidempiä ja pitkän matkaa hölskyin sitten kovassa ravikyydissä, kun muut tykittivät laukkaa eteenpäin. Kun tajusin pidättää riittävän määrätietoisesti ja sitten nostaa laukka uudestaan, niin sujui jo ihan kivasti ja saatiin laukattua muiden kanssa.

Ponsku

Ratsastusreitti kiersi todella kauniissa maisemissa, maasto oli vaihtelevaa ja lenkki vauhdiltaan sopivan reipas. Aikaa kului kolmisen tuntia.

Pysähdyttiin matkalla hevosten kanssa Alitalon omenaviinitilalle. Viinitilalla saimme pienet viinimaistiaiset ja voileipiä. Kotimatkalla ajoimme viinitilan kautta ostamassa mukaan kotiin maistamaamme todella hyvää valkoherukkaviiniä.

Viinitilan villisiat

Tallin omistaja oli tosi mukava ja hänen ajatusmaailmansa hevosten pidosta ja ratsastuksesta sopi hyvin yhteen omien ajatusteni kanssa. Oli kiva päivä kauniissa syyssäässä. Seurakin oli luonnollisesti ensiluokkaista.

Kaunis Sulo-ori

Ratsastuskuvat: Laura Penttinen, muut ovat omia

Ihan selkeä non-ambulatorinen parapareesi

2011-10-13T15:06:00.006+03:00

...tai jotain. :)

Neurologiaa tosiaan opiskellaan tämä viikko ja mun koulu on vaan niin maailman paras! Etenemistahti on kerrankin ollut jokseenkin järkevä ja opetustapa on ollut potilastapauslähtöinen, joka ainakin sopii mulle tosi hyvin oppimisen kannalta. Neurologiaa pidin jo ennen kurssia sen verran mielenkiintoisena aiheena, että ostin kurssikirjan omaksi, vaikka se ei kuulunut niihin välttämättömimpiin teoksiin. Kiinnostus on pysynyt yllä myös kurssin aikana. Kiinnostusta on jopa lisännyt tosi hyvät ja selkeät opettajat. Luennoilla ollaan katsottu paljon videoita neurologisista potilaista, jolloin kerrottu asia heti konkretisoituu kivasti.

Kurssikirja

Tarkoitus olisi kurssin jälkeen osata tehdä hyvä neurologinen tutkimus koiralle/kissalle sekä hevoselle, paikallistaa löydösten perusteella vaurion/ongelman sijainti hermostossa, keksiä mahdolliset aiheuttajat, suositella jatkotutkimuksia ja antaa jonkinlainen ennuste jos mahdollista.

Neurologiassa kurjaa on se, että suuri osa sairauksista vaatii magneettikuvauksen varman diagnoosin saamiseksi. Se on todella kallista, eli omistajat ei aina halua tai pysty sitä tekemään ja lisäksi MRI-laitteita on niin harvassa paikassa, että potilas pitää lähettää eteenpäin tutkimuksiin. Itse ei aina siis valitettavasti pysty hoitamaan potilasta loppuun. Mukavaa on taas se, että ihan kamalassa kunnossa olevat neurologiset potilaat saattavat toipua täysin ennalleen, eli ala on monesti kovin palkitseva.

Luentomoniste, jonka voi tulostaa itselleen ennen luentoa. Siihen on hyvä tehdä muistiinpanoja ja tenttiin lukiessa nämä ovat todellinen pelastus, kun aikaa ei koskaan ole riittävästi.

Tiistaina oli pieneläinharkka. Siellä katsottiin ensin pari potilasvideota ja keskusteltiin niistä ja sen jälkeen harjoiteltiin neurologisen tutkimuksen suorittamista opiskelijoiden omilla eläimillä. Keskiviikkona sama toistui suureläinharkan muodossa. Suureläimen virkaa sai toimittaa hevossairaalan oma uusi opetushevonen (RIP entinen opetusheppa Rekku :'(, joka toimi työssään erinomaisesti).

Tämä vuosi poikkeaa edellisistä siinä, että suuri osa opetuksesta tapahtuu englanniksi, koska monet kliiniset opettajat ovat ulkomaista alkuperää. Hevosopetus tapahtuu lähes kokonaan englanniksi ja sisätaudeissakin suuri osa luennoista. Suureläinharkka käytiin englanniksi. Hyvin se kaikilta sujui, vaikka tuntuu, että ennestäänkin ujoja kurssikavereita ujostutti entistä enemmän ;).

Tällaista siis täällä. Ensi viikolla siirrytään silmiin. Ja kyllä ollaan muuten aikoihin eletty, sisätautiopin tenttitulokset tuli jo eilen! Siis kahdessa päivässä, ihan uskomatonta. Eikä mun tarvi uusia, eikä arvosana ollut edes huonoin mahdollinen (eikä toiseksi huonoin :D)! Kiitän nyt jotain onnellisten tähtien sijaintia siitä ja toivon terveempää loppuvuotta itselleni. Nyt on kyllä flunssa jo selätetty, ihme juttu kun se lepääminen näköjään oikeasti auttaa, en ole vaan tajunnut aikaisemmin kokeilla.

Sisätautiopin lopputentti

2011-10-10T20:57:00.004+03:00

Jaa-a, miten putkeen voi tentti mennä, kun takana on pari viikkoa intensiivistä flunssailua ja valmistautumisen h-hetkenä ei suinkaan lukittaudu kirjojen kera virikkeettömään huoneeseen, vaan suuntaa minilomalle Ruotsin puolelle kolmeksi päiväksi? No ilmeisesti yllättävän putkeen :D.

Sisätautiopin kurssi on, kuten jo aikaisemmin valittelin, jopa meidän tiedekunnan mittakaavassa ihan käsittämättömän laaja. Terveenäkin olisi koko tentittävän alueen sisäistäminen ollut mahdottomuus, joten olin jo ihan tosissani ajatellut uusivani hylätyn tentin marraskuussa, koska puolikuntoisena en saanut opiskeltua tehokkasti. Lisäksi tälle viikonlopulle sijoittunut irtiotto Tukholmassa tuntui viimeiseltä naulalta arkussa.

Kotiuduimmme puolen yön aikaan eilen ja virkistävät viiden tunnin yöunet pohjalla ajelin Viikkiin aamulla tenttiä tekemään. Ei jännittänyt yhtään, koska olin niin varma osaamattomuudestani.

Tentti oli monivalintatentti, kysymyksiä 100, vastausvaihtoehtoja 5/kysymys ja aikaa 4 tuntia. Kysymyspapereita taisi olla 22 kappaletta ja tekstiä oli puuduttavan paljon. Suureksi hämmästyksekseni osasin kuitenkin vastata moneen kysymykseen ihan varmasti oikein ja melko varmoja vastauksiakin tuli sen verran, että en ole yllättynyt jos tentti sittenkin menee läpi! Se olisi kyllä niin uskomattoman ihanaa. 60 oikeaa vastausta vaaditaan läpipääsyyn. Näillä pohjatiedoilla olisi siis kyllä hirvittävä vääryys päästä läpi, mutta monivalintatentti on jo teoriassa tyhmä, eikä kyllä oikeasti testaa kenenkään todellista osaamista. Sisätauteja tulen kertaamaan vielä monesti, eli tentin läpipääsy helpottaisi loppusyksyä huimasti, mutta ei tarkoita ettenkö oppisi hoitamaan sisätauteja. :) Tulokset tulee varmaan parin viikon päästä.

Taas mennään eteenpäin elämässä. Huomenna alkaa neurologia, joka tentitään parin viikon päästä yhdessä ensi viikolla alkavan oftalmologian kanssa. Nyt olisi tarkoitus pyyhkiä pölyt myös lisurimatskuista, uusi vuosi on lähempänä kuin uskookaan. Vuoden vaihde laitettiin siis ohjaajan kanssa takarajaksi.

Vaikka tekemistä riittää ja luettavaa on ihan liikaa, on mielestäni kiva että kursseja käydään yksi kerrallaan, eikä useampaa samanaikaisesti, niin kuin aikaisempina vuosina on ollut. Kokonaisuus tuntuu jotenkin nyt hallittavammalta.

Neljäs vuosi

2011-09-30T19:37:00.007+03:00

Kesällä tilasin itselleni noin 15 kg oppimateriaalia, jota olisi nyt tarkoitus kahlata läpi tämän vuoden aikana. Kaikkia kirjoja en edes ostanut, ne vain joista koin olevan eniten hyötyä nyt opiskeluvaiheessa. Loput voin hankkia sitten myöhemmin, jos luulen niitä vielä työelämässä tarvitsevani. Totuushan on se, että nyt nelosvuonna opiskelutahti on sen verran päätä huimaava, että ei kirjoja ehdi paljon lueskella. Hyvä jos luentomateriaalit ja muistiinpanot ehtii tenttiin lukea.

Tämä vuosi opiskellaan siis kliinisiä aineita, josta tie jatkuu sitten ensi syksynä klinikalle. Nyt on jo oikeasti tosi kyseessä. Nämä asiat on osattava, jos mielii joku päivä eläinlääkintää harjoittaa. Vuosi on kovasti teoreettinen, mutta hyvin mielenkiintoinen. Enimmäkseen kulutamme perslihaksia luennoilla, mutta joitakin käytännönharjoituksiakin löytyy opinto-ohjelmista ja päivystysvelvollisuushan on nyt nelosvuodesta alkaen, eli osallistumme ilta- ja viikonloppupäivystyksiin hevos- ja pieneläinsairaalalla pitkin vuotta.

Tämä opiskeluvuosi valitettavasti alkoi samoin kuin kaksi edeltäjäänsä, eli kaameassa flunssassa. Pää täynnä räkää ja olo on kuin keuhkot olisi lasimurskalla täytet. Hiukan on opiskelu nyt hankalaa, mutta parhaani teen.

Tärkein ensimmäisen kurssin kirja (tässä vielä kirjaston versio, kun omani on matkannut Suomeen nyt jo toista kuukautta, murr...)

Ensimmäisenä syksyllä käyntiin vierähti pieneläinsisätautioppi. Kurssi on jaettu pienempiin blokkeihin elin-/elinryhmäkohtaisesti. Jokaisesta elinryhmästä on opiskeltu tärkeimmät taudit kissoilla ja koirilla; miten ne tunnistetaan, miten niitä tutkitaan, miten hoidetaan ja mikä on ennuste. Eksoottisista eläimistä oli oma blokkinsa, jossa opeteltiin frettien, kanien, jyrsijöiden, matelijoiden ja lemmikkilintujen yleisimmät sairaudet ja niiden hoito. Pikaisesti käsiteltiin myös luonnovaraiset eläimet, että ei ihan joudu pulaan, kun klinikalle kiikutetaan loukkaantunut siili, orava tai joutsen. Luennoitsijan mukaan, ihmiset tuovat hoitoon kaiken minkä kiinni saavat, eli kaikkeen pitää olla varautunut ;).

Läpikäytynä on jo ruoansulatuskanavan sairaudet (sisältäen maksan ja haiman), endokrinologia, dermatologia, hengitystiesairaudet, kardiologia, hematologia, onkologia ja työn alla parhaillaan on virtselinten sairaudet. Ensi viikolla jatketaan niillä ja lopuksi käsitellään polysysteemiset sairaudet.

Jokaisesta blokista on ollut pakollinen seminaari, joissa ollaan käsitelty aiheeseen liittyviä potilastapauksia. Niistä on ollut ainakin mulle hurjasti hyötyä, kun olen saanut harjoitella tiedon soveltamista. Siitähän tässä ammatissa loppujen lopuksi on kyse.

Tentti on jo reilun viikon päästä ja tietoähky on melkoinen. Ei taida olla edes mahdollista sisäistää näin paljon asiaa näin lyhyeessä ajassa, mutta se nyt ei ole mitään uutta tässä tiedekunnassa. Tentti on onneksi monivalintatentti, eli hirmuisen syvällistä osaamista siellä ei tarvitse edes todistella. Itseni takia kuitenkin haluaisin asiat hallita ja osata. Ikuinen dilemma. Täytyy vain luottaa siihen, että tärkein tieto tarttuu mukaan ja lopun voi aina tarkistaa kirjasta.

Hain vielä kirjastosta opiskelun tueksi pari radiologisen kuvantamisen kirjaa ja kirjan jossa on sisätauteihin liittyviä monivalintatehtäviä. Hyvää treeniä tenttiä varten!

Kyllä tästä(kin) vuodesta selviää, kun vaan hyväksyy sen, että kaikkea ei voi osata ja muistaa tehdä myös ei kouluun liittyviä kivoja asioita välillä.

Sateenkaarisillalla uusia asukkeja

2011-09-29T11:06:00.005+03:00

Tiistaina nettisurffailuni keskeytyi kaverini facebookissa linkittämästä järkyttävästä uutisesta. Nurmijärvellä oli ratsastuskoulun tulipalossa kuollut 12 hevosta. Luettuani juttua eteenpäin, paha aavistukseni osoittautui todeksi. Kyseessä oli juurikin Uotilan ratsastuskoulu, eli se talli, jossa kävin tunneilla vielä vajaa vuosi sitten.

Sinne meni iso liuta upeita ja kaikin puolin ihana hevosia. Uotilan sivuilla ei ole vielä kerrottu mitkä hevoset selviytyivät, mutta kaverini oli viime viikolla käynyt siellä ja mun ratsastamista hevosista ainakin Paavo oli silloin asunut palaneessa tallissa.

Asiasta uutisoi Helsingin sanomat.

Uutinen todella pysäytti. Olen hyvin surullinen kärsineiden hevosten puolesta sekä ratsastuskoulun omistajien, henkilökunnan ja kaikkien muiden puolesta, joita asia on koskettanut.

Koulun toiminta on ymmärrettävästi jäissä toistaiseksi. Toivottavasti he saavat arjen nopeasti taas pyörimään, suuresta tragediasta huolimatta.

Hei me ulkoillaan!

2011-09-21T19:04:00.005+03:00

Kissalapsen piti tietysti päästä kokeilemaan mökkielämää ennen kuin märkä, pimeys ja ennen kaikkea kylmyys saa yliotteen. Lomavikolla laajennettiin kissa-aitausta uuden eteläsiiven verran. Nyt on kahdella leijonalla hyvin tilaa melskata.

Automatka sujui ongelmitta. Tutustuminen mökkiin sujui ongelmitta. Ulkoilu aitauksessa sujui ongelmitta.

Diesel on nyt täysin ok isosiskon roolin kanssa, tottuminen meni paljon nopeammin kuin olisin ikinä arvannut. Ei ne samassa mytyssä nuku, mutta hakeutuvat aktiivisesti toistensa seuraan, leikkivät ihan jatkuvasti ja sihinöistä & murinoista ei ole enää tietoakaan. Se riittää mulle.

Kunnostauduin mökillä myös hyvänä aktiivisena koiranomistajana ja lähdin metsään veripussin ja pesusienen kanssa uhmaamaan punkkeja ja hirvikärpäsiä. Verijälkiä sain aikaan kokonaiset neljä kappaletta, pari lyhyeempää muistutusjälkeä ja pari pidempää jälkeä yksillä 90 asteen kulmilla. Emme ole jäljestäneet aikoihin, mutta jäljestys taitaa olla sellainen taito joka ei unohdu pidemmänkään tauon aikana. Uskottavasti ne jäljesti ja Lyra sellaisella vauhdilla että perässä pysyi vain juoksemalla. Mulla ei ollut sydäntä rajoittaa sen vauhtia, kun toinen oli niin tohkeissaan ja sain kuitenkin hyvän kuntotreenin samalla!

Kissanpennun halvat huvit

2011-09-17T12:22:00.001+03:00

Meneehän se ilta näinkin.

Tai näin.

Kuinka sitten kävi?

2011-09-14T21:04:00.008+03:00

Niin moni eli kanssamme läpi suurta surua ja tuskaa joka seurasi parhaus-spanieli Torspan sairasteluista keväällä, että olisi varmasti aiheellista täälläkin päivittää terveyskuulumiset. Tarinan alku löytyy täältä ja täältä.

Synuloxille ( = antibiootti) vaihdon jälkeen keväällä Torsten voi tosi hyvin! Mahakin kesti pitkää kuuria kiitettävästi ja sovin eläinlääkärin kanssa yhteensä neljän kuukauden lääkehoidosta. Halusin niin uskoa lääkkeen tehoon, että en päästänyt mieleeni muunlaisia ajatuksia. Vahva usko ei kuitenkaan riittänyt. Taaskaan.

Tiistaiaamuna 5.7 Torsten sai viimeisen antibioottitabletin. Keskiviikkoiltana 6.7 oli borrelioosi valloillaan.

Koirat vastaa kirjallisuuden mukaan yleensä hoitoon hyvin, Torsten nyt vain sattuu kuulumaan siihen vähemmistöön jolla tila kroonistuu, eikä parane koskaan. Huonoa tuuria, pahaa karmaa tai jotain.

Borreliaoireet olivat kaiken lisäksi pahimpia aikoihin ja kipulääke lähes hyödytön. Odotimme tietenkin tilan kohentuvan nopeasti, yleensähän se on normalisoitunut päivässä tai parissa. Näin ei kuitenkaan käynyt tällä kertaa. Torstai ja perjantai oli yhä tuskapäiviä, lauantaina vasta tilanne tuntui vähän helpottavan. Parin sadan metrin lenkki kuitenkin pisti pienen pojan taas ihan jalattomaksi ja kun sen päätä liikutti oikealle huuto oli sydäntä särkevää. Näin ollen teimme päätöksen. Torspan oli eläinsuojelullisista syistä aika päästä paremille metsästysmaille, jos tilanne ei maanantaihin mennessä olisi täysin normalisoitunut. Emme halunneet enää kiusata sitä.

Maanantaiaamu tuli ja meillä olikin täysin terveen oloinen spanieli kotona. Mihinkään ei enää sattunut ja häntä heilutti koiraa. Mitäs sitten tehtäisiin? No, oireetonta koiraahan ei ollut tietysti mitään järkeä viedä piikille, mutta oli vakavan keskustelun paikka. Mikä on sellainen määrä kipua, mitä koiran ei tarvitse enää sietää? Kuinka usein koira saa tuntea kipua, jos muu aika elämänlaatu on korkea? Mikä on oikein ja mikä väärin? Olemmeko eläinrääkkäjiä? Näemmekö asian todellisen tilanteen, niin kuin ulkopuolinen sen näkee?

Oli aika paljon vaikeita asioita pohdittavana. Lopulta päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että seurailemme tilannetta kuukauden ja jos oireet uusii, koira saa lähteä. Kipu on niin kovaa, että Torspan elämä ei olisi elämisen arvoista jos sairastamistiheys olisi alle kuukauden.

Toivoimme, pelkäsimme ja laskimme päiviä. Kun kuukausi tuli täyteen ilman sairasteluita, se oli ehkä kesän onnellisin päivä. Maailman rakkain Torsten-spanieli sai taas jatkoaikaa. Mutta kuinka pitkäksi aikaa? Sitä emme voi koskaan tietää.

Kesällä Torstenilta poistettin lohjennut ja tulehtunut poskihammas. Pelkäsin nukutuksen & leikkauksen aiheuttavan jälleen oireiden puhkeamisen, mutta saimme kymmenen päivän antibioottikuurin borrelioosia hetkellisesti estämään. Toimeenpiteen yhteydessä mittautin samalla maksa-arvot. ALAT oli jo normalisoitunut ja AFOS oli edelleen vähän koholla, mutta suunta oli oikea. Leikkaushaava parani hyvin ja toimeenpiteen jälkeen Torsten on voinut mielestäni paremmin kuin aikoihin. Se on ulkona juossut ja leikkinyt kepeillä kuin nuori poika ja sen uimalenkit ovat olleet pidempiä kuin aikoihin ja mikä parasta, nyt on takana yli kaksi kuukautta oireetonta elämää. Kaksi kuukautta!

Torspa matkalla kotiin hampilääkäristä. Lääkitys oli ainakin kohdillaan.

Mielessäni kävi sekin mahdollisuus, että poskihammas on ollut huomaamattani pitkään tulehtunut ja vaikuttanut alentavasti immuunipuolustukseen, jonka seurauksena borrelioosi on oireillut. Hammas ei nimittäin missään vaiheessa aiheuttanut oireita ja lohkeama oli sellaisessa kohtaa, että kun normaalisti vilkaisin suuhun sitä ei näkynyt. Jossittelu on kuitenkin turhaa, enkä todellakaan uskalla edes toivoa, että sairastelut oli nyt tässä. Epätietoisuuden kanssa on kuitenkin jotenkin tottunut elämään. Turtunut? Ehkäpä. Jos/kun setä-T sairastuu uudestaan, mietimme ratkaisuja sitten. Siihen asti pyrimme elämään hetkessä.

Tänne loppuun sopii varmasti kertoa miten onnellisessa asemassa olen moneen muuhun sairastavan koiran omistajaan verrattuna, kun opiskelujen myötä saan päivittäin ensikäden tietoa eri aiheista alojensa huipuilta. Toissa viikolla sain kuulla pieneläinten maksasairauksien luennoilla, että saamani ohjeet maksavikaisen koiran ruokinnasta olivat täysin väärät! Ajatus siitä, että maksavikaisen proteiininsaantia tulisi rajoittaa on peräisin jostain 50-luvulta ja nykytutkimukset kertovat, että toimimalla niin voidaan aiheuttaa vain entistä enemmän vahinkoa. Maksavikainen nimenoman tarvitsee hyvälaatuista proteiinia, jotta maksakudos voi uudistua ja maksa parantua. Markkinoilla olevia maksvikaisen koiran ruokia EI tulisi käyttää missään maksasairaudessa, (paitsi HETKELLISESTI hepaattisen enkefalopatian oireiden ilmetessä) koska niiden sisältämä proteiinipitoisuus on täysin riittämätön. Jos niitä pakosti haluaa käyttää (esim Hill's l/d ja Royal Canin Hepatic) on niihin AINA lisättävä proteiinia, vaikka raejuustoa.

Koiranruokateollisuuden sopii hävetä. Päivittäisivät tietonsa ja ruokareseptinsä ja lakkaisivat myymästä tuotteita joista on ennestään sairaalle eläimelle enemmän haittaa kuin hyötyä!

Maksaspesialisti suosittelee maksavikaiselle suolistovaivoihin suunniteltuja ruokia niiden hyvän imeytyvyyden vuoksi ja laadukkaan proteiinin ansiosta. Torsten puputtaa jatkossa Royalin Gastro Intestinal nappuloita. Luennoitsija sanoi, että tuskin Torspalle on mitään peruuttamatonta tapahtunut, mutta tuli mulle silti suru puseroon kun luentoprujuissa vielä luki, että proteiinin liian vähäinen saanti heikentää maksavikaisen eläimen elämänlaatua ja todennäköisesti myös pituutta.

Onneksi olen kuitenkin nyt paljon viisaampi, sain korjattua Torstenin ruokavalion ja osaan itse neuvoa potilaiden omistajia paremmin kuin mua on neuvottu.

Rakkaussalaatit

2011-09-09T17:51:00.006+03:00

Kesällä tuli kokkailtua ja tässä olisi esittelyssä salaattien parhaimmistoa muidenkin iloksi.

1. Halloumi-mansikkasalaatti

Tämä oli ihan ykkönen ja sitä tuli tehtyä useamman kerran. Kävi alkuruoaksi, pääruoaksi, lisukkeeksi tai välipalaksi. Reseptin bongasin Ruokapirkasta. Määriä vähän muokkasin, kun alkuperäisreseptin piti olla kolmelle, mutta riittikin sitten kokonaiselle armejalle.

1 paketti halloumijuustoa

2 tomaattia

pala vesimelonia

n. 0,5 l mansikoita

pala kurkkua

jääsalaattia (tai vastaavaa)

rucolaa

Kastike:

2 rkl oliiviöljyä

1 rkl valkoista balsamicoa

1/2 tl kuivattua minttua

ripaus suolaa & pippuria

hieman makeutusta (tai sokeria)

Leikkaa halloumi siivuiksi ja grillaa tai paista molemmin puolin. Pilko kaikki muut ainekset ja laita tarjoiluvadille, sekaisin tai kerroksittain, miten tykkää. Kaada kastike salaatin päälle ja laita halloumi päällimmäiseksi. Valmis! Tämä kannattaa syödä kerralla pois, säilytyksessä pohjalla kerääntyy hurjat määrät nestettä, vaikka olisi valuttanut melonia talouspaperilla ensin. Maku ja etenkin ulkonäkö kärsii.

2. Broilersalaatti

Tätä kokeilin vasta lomalta palattuani, mutta menkööt tässä samassa. Alkuperäisresepti on Karpin keittokirjasta.

jääsalaattia

tuoretta ananasta (tai hunajamelonia, jos enempi tykkää siitä)

broilerinsuikaleita

sipulia

retiisiä

suolapähkinärouhetta (laitoin kokonaisia, kun en jaksanut nuijia...)

Kastike (parille annokselle):

0,5 dl majoneesia

1 dl kermaviiliä

1 rkl sitruunan mehua

1 murskattu valkosipulin kynsi

0,5 tl currya

vajaa 1 tl soijakastiketta

suolaa

mustapippuria

Sekoita kastikkeen ainekset ja laita jääkaappiin maustumaan. Pilko kasvikset. Paista sipuli (itse jätin sipulin pois, kun ei kotona ollut ja hyvin toimi miinkin). Paista broisku ja mausta. Laitoin suolaa ja tämän hetkistä lempparimaustetta, Meiran tulista chilimaustetta. Kokoa ainekset salaattilautaselle, ensin salaatti, sitten ananas, broileri, sipuli ja retiisi. Kaada kastike salaatin päälle ja ripottele päällimmäiseksi suolapähkinärouhetta.

3. Vesimeloni-feta-oliivisalaatti

Tätä tuli myös tehtyä useamman kerran. Alkuperäisresepti on karppikirjasta. Tällä ohjeella tulee iso annos! Ei nyt ihan reseptin mukaista kahdeksaa henkeä olisi ruokkinut, mutta melkein.

1 pieni punasipuli

2-4 limettiä

1,5 kg vesimelonia (siemenetön)

250g fetaa

tuoretta minttusilppua (tai kuivattua)

4 rkl oliiviöljyä

vihreitä oliiveja (alkuperäisohjeessa mustia)

mustapippuria

Leikkaa sipuli ohuiksi puolirenkaiksi ja laita pieneen kulhoon limettimehun kanssa, kunnes muuttuvat hieman kuultaviksi. Leikkaa melonista ja fetasta pieniä kuutioita ja laita salaattikulhoon. Lisää minttu ja sipuli limettimehun kanssa. Kaada päälle oliivit ja öljy, mausta pippurilla. Sekoita varovasti. Kerran laitoin sekaan vielä rucolaa, tykkäsin.

I Åbo

2011-09-07T14:46:00.007+03:00

Viimeisenä lomaperjantaina tiemme vei Turkuun katsomaan Tall ship racen laivoja, juhlistamaan kuudetta vuosipäivää ravintolassa ja lopuksi satamaan katsomaan ilotulitusshowta.

Aikataulut pissi sen verran, että saimme ennen ruokailua tyytyä isojen laivojen sijaan jokilaivasiideriin/-kaljaan ja sitten suunnistaa syömään jo edellis vuosipäivänä kokeiltuun ja erinomaiseksi havaittuun ravintola Smöriin.

Smör ei pettänyt tälläkään kertaa. Eteemme kannetut annokset olivat toinen toistaan parempia ja viininmaistelusta ja tarjoilusta oli tehty pienimuotoinen show, josta tykkäsin kovasti. Söin alkuun paistettua tattia, latva-artisokkaa ja savujuustoa, pääruoaksi paistettua ahventa, porkkanapyreetä ja rapukastiketta ja illan kruunasi kirsikkasuklaa, maitosuklaakakku ja kirsikkajäätelö. En oikein osaa edes sanoa, mikä oli suosikki. Pääruoka ja jälkkäri olivat kumpikin parasta mitä olen syönyt vuosiin.

Illan päätteeksi kävelimme satamaan katsomaan Tall ship racen ilotulitusta, josta kuvat ovat peräisin. Pimeässä näimme muutamia laivojakin. Turun satamassa kellui mm. Black pearl-wannabe.

Lämpimässä yössä kelpasi tallustella hissukseen joenrantaa pitkin takaisin keskustaan. Käsi kädessä kohti alkavaa seitsemättä yhteistä vuotta.

Along came Milton

2011-09-06T21:38:00.006+03:00

Kyllähän sitä pitkään mietittiin, suunniteltiin ja lopulta vielä odotettiin. Mutta hyvää kannatti odottaa! Meidän perheen uusin vahvistus, brittipoika Milton, kotiutui viime viikolla.

Milton sopii laumamme jatkoksi kuin nenä päähän. Se on maailman lujahermoisin pieni pentu, joka ei pelkää mitään ja joka on onnistunut pikku hiljaa sulattamaan myös jääkuningatar Dieselin sydämen.

Se leikkii, kehrää, puskee, nukkuu yöt ja syö kun tarjotaan ruokaa. Ei elämä pennun kanssa kuulu olla näin helppoa...

Ekan yön vietin kaksistaan Miltonin kanssa makkarissa, että se sai rauhassa tutustua kotimme ääniin ja hajuihin. Koska Milton osoittautui heti niin äärettömän tasapainoiseksi ja rohkeaksi tyypiksi, se sai tavata loppulauman jo seuraavana päivänä. Koirien kanssa ei ollut mitään ongelmaa, pentu pyöri niitten jaloissa kuin olisi aina asunut meillä.

Ensikohtaaminen

Diesel ei ollut ihan vakuuttunut pennunhankintaidean hyvyydestä. Murina ja sihinä oli kovaa ekoina päivinä, mutta pikku hiljaa sekin on ruvennut lämpeämään. Ja Dieselin ärräpäät ei hetkauta pikkumiestä sitten yhtään. Jos Miltonin luonne pysyy tuollaisena, luulen että siitä tulee erinomainen terapiakissa Dieselille.

Ensin tuijoteltiin pienen matkan päästä...

...mutta nopeasti Diesel uskaltautui haistelemaan ja siitä se sitten lähti :)

Ensimmäinen perheportretti yritys. Tuo harmaa joka karkaa kuvasta Lyran mahan alta on kissanpentu.

Milton on meille täydellinen pentu!

Tie kandiksi

2011-09-03T18:40:00.012+03:00

Tästä(kin) aiheesta on pitkään pitänyt raapustaa tarinaa. Keväällä tippuili opintopisteitä tilille tasaiseen tahtiin. Kaikki tentit meni läpi ja viimeinen suurkoitos, eli koeobduktio, jopa parhaalla mahdollisella arvosanalla! Kun lopulta sain vihreää valoa myös kandidaatin portfolion ja erinäisiä oppimispäiväkirjoja arvostelleilta opettajilta, oli aika täyttää tutkinnon todistuspyyntö-lomake ja jo kesäkuussa sain tiedekunnalta postia.

Mikä tämä on?

Se on todistus eläinlääketieteen kandidaatin tutkinnon suorittamisesta. Se on paperi joka kertoo, että minulla on oikeus käyttää nimeni perässä kirjainlyhennettä ELK. Se on todiste siitä, että jo puoli välissä opintoja ollaan. Ennen kaikkea se on minulle henkilökohtainen muistutus siitä, kuinka suuren työn olen tehnyt ja että unelmista ei kannata koskaan luopua.

Miten tässä kävi näin onnellisesti? Tarina on pitkä, mutta koitan sitä tähän vähän tiivistää.

Olen aina tiennyt että musta tulee eläinlääkäri. Ihan aina. En tiennyt että tie tulisi olemaan näin pitkä ja kivinen, mutta loppu hyvin kaikki hyvin, eikö?

Jo lapsena seurasin into pinkeenä eläinlääkärimme suorittaessa erilaisia toimenpiteitä eläimillemme. Luotto-eläinlääkäri antoi mun jo hyvin nuorena olla mukana seuraamassa leikkauksia ja siitäkös se innostus vasta yltyi. Kaikki taksvärkki-päivät ja TET-jaksot vietin tietysti eläinlääkäriasemalla. Mun oli pakko päästä isona eläinlääkärin hommiin, muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Olin peruskoulussa niin sanotusti "hyvä koulussa", ilman sen suurempia ponnisteluja. Olin jokseenkin lahjakas luonnontieteissä, mistä oli tietysti hyötyä unelma-ammatiani ajatellen. Lukioon siirryttäessä valitsin sellaisia aineita, jotka auttaisivat matkalla kohti unelmaa, eli fysiikkaa, kemiaa, bilsaa ja pitkää matematiikkaa.

Epäonnekseni lukion alkuaikoina lopetettu kilpaurheilu avasi silmäni sille, mitä kaikkea muut ikäiseni nuoret puuhailivat. Lukio menikin sitten suurelta osin siihen, kun pyrin korvaamaan menetettyjä varhaisteinivuosia mahdollisimman tehokkaasti. Lukio meni läpi lintsaamalla paljon ja oppimalla vähän. Pitkä matematiikka jäi kesken, samoin fysiikka ja kemia. Teiniangsti sai mut myös hetkeksi luopumaan unelmasta. Tai unelmasta en koskaan luopunut, mutta luovuin uskosta, että voisin sen ikinä saavuttaa.

Lukiosta pääsin sentään ulos ajallaan ja ihan ok ylppäripaperein huomioon ottaen, että niitten eteen en ollut tehnyt yhtään mitään. Mutta mitäs siitä eteenpäin? Joku ammattihan pitää olla ja mitään b-vaihtoehtoa mulla ei ollut. Opiskelin sitten eläinhoitajaksi, tein töitä ja pohdin. Olin sen verran kunnianhimoinen, että halusin kuitenkin yliopistoon ja päädyin hakemaan biokemialle Åbo Akademihin. Pääsinkin ihme kyllä sisälle. Hassua, että pääsee opiskelemaan biokemiaa, vaikka hädin tuskin tietää mitä mooli tai ioni tarkoittaa. Kerrottakoon myös, että kävin katsastamassa eläinlääkiksen pääsykokeen lukematta ja osasin koepaperiin kirjoittaa lähinnä nimeni.

Aloitin opinnot ihan innoissani ja päätin antaa biokemmalla rehellisen mahdollisuuden. Sain suoritettua ihan kivasti kursseja, vaikka viihdyinkin paremmin sitseillä kuin luentosalissa. Täysin tyytyväinen en kuitenkaan elämääni ollut. Tulevaisuus tutkijana labrassa pipetti kädessä ei tuntunut ihan omalta. Mustahan piti tulla eläinlääkäri.

Ekan opiskeluvuoden loputtua tapahtui kaksi elämääni mullistanutta asiaa. Ensinnäkin tapasin Fillen. Toiseksi ahkera ja tunnollinen ystäväni Jutta pääsi eläinlääkikseen. Parisuhde vei muuttokuormani seuraavana syksynä Helsinkiin ja Jutan saavutus sai minut ymmärtämään, että ihan tavalliset ihmiset voi päästä eläinlääkikseen, jos vain tarpeeksi yrittää ja haluaa. Lähdin Helsinkiin, koska Fillellä oli täällä työ ja tiesin, että ei musta kuitenkaan ikinä biokemistiä tule, joten mikään ei pidätellyt Turussa.

Silloin päätin, että mun oli päästävä eläinlääkikseen, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Pakko. Halusin sitä niin paljon että sattui.

Ryhdyin hommiin. Hankin kaikki lukion kemman ja fysiikan kirjat ja aloin kahlaamaan niitä läpi. Lahtötasoni oli oikeasti siis täysin nolla, eli mulla oli iso urakka edessä. Olin töissä päivisin ja opiskelin iltaisin. Tein pohjatyötä ehkä liiankin perusteellisesti, mutta varmuuden vuoksi etenin etanavauhtia, laskin ihan kaikki laskut ja pyrin varmasti ymmärtämään kaikki asiat. Pari ekaa "oikeaa" hakukertaa aika loppui keväällä kesken. Luin lukiojuttuja niin perusteellisesti, että pääsykoekirja Galenosta en ollut sisäistänyt riittävän hyvin. Tokan kerran jälkeen olin kyllä jo toiveikas ja itkin katkeria pettymyksen kyyneliä hylkäyskirjeen kolahtaessa postiluukusta. Samana päivänä kuitenkin keräsin itseni, ilmoittauduin syksyksi Valmennuskeskuksen kurssille ja illalla aloin kerrata fysiikkaa, koska puutteellinen laskurutiini oli heikoin lenkkini. Päätin, että se oli nyt tai ei koskaan. Laskin, laskin, luin, laskin, kertasin ja laskin. Syksyllä alkoi valmennuskurssi ja vuoden vaihteessa lopetin työt, keskittyäkseni täysillä pääsykokeeseen. Se talvi oli elämäni raskain. Pistin ihan kaikki voimavarani peliin. Oli pakko. Mun unelma oli pelissä.

Pääsykokeen jälkeen olin niin uupunut kuin vaan voi olla. Olin kaikkeni antanut ja enemmänkin. Mua pyydettiin koesalin ulkopuolella täyttämään jokin kyselylappu. En pystynyt. En jaksanut. Ajoin kotiin ja nukuin viisi tuntia putkeen.

Sitten alkoi odotus, pitkä ja tuskainen kuukausi. Ihan joka ilta katsoin pääsykoekysymyspaperin läpi ja pohdin, mitä pisteitä olisin voinut saada mistäkin osiosta. Vertailin "pisteitäni" edellisten vuosien pääsyrajoihin ja...olin yli rajan. Yritin olla tosi tiukka miettiessäni mahdollisia pisteitä ja silti, koe oli kyllä mennyt hyvin. Uskoin sisäänpääsyyn ja toivoin sitä niiiiiin paljon, mutta pelkäsin tietysti pahinta.

Tulosten julkistamispäivä koitti. Kello yhdeksän hyväksyttyjen nimilista julkistettaisiin tiedekunnan nettisivuilla. Viisi vaille aloin päivittää sivua ehkä kymmenen sekunnin välein. Fille sai mennä kylppäriin evakkoon, koska halusin tehdä tämän yksin. Joko? Oisko nyt? Entä nyt? Vihdoinkin kello tuli oikeasti yhdeksän. Hikoilin, tärisin, huimasi. Sain nimilistan auki ja aloin selailla sitä alaspäin. Herra jumala. Ei voinut olla totta. Mun nimi oli listassa.

Itkin helpotuksesta. Itkin onnesta. Itkin epäuskosta. Itkin. Tiedekunnalta tullut paksu kirje vasta sai minut lopullisesti uskomaan, että se oli totta. Olin sisällä ja aivan loistavin pistein! Itku vaihtui hysteeriseen nauruun. Se oli totta. Mun unelma oli toteutumassa. Musta tulisi sittenkin eläinlääkäri.

Siitä päivästä on jo kolme vuotta, mutta muistan sen kuin eilisen ja tulen varmasti aina muistamaan. Kokemani tunneryöppy jätti jälkensä. Olisin päässyt vähemmällä, jos olisin pelannut korttini järkevämmin lukiossa. Mutta väliäkös sillä enää, turha murehtia asiaa mitä ei voi muuttaa. Uskon että kaikella on tarkoituksensa ja lopputulos oli kuitenkin paras mahdollinen.

(Kuva www.weheartit.com)

Sain sisäänpääsystä lahjaksi kuvassa olevan kaulakorun tekstillä "Achieve". Saavuttaa, saada aikaan, onnistua.

Mä tein sen. Joten, vaikka kandipaperilla ei varsinaiseti tässä vaiheessa opintoja tee mitään, sillä on todellakin merkitystä mulle. Symboolista merkitystä.

Showtime again

2011-09-03T16:28:00.006+03:00

Elokuussa kävin Turun Metsämäen raviradalla näyttelyssä ja tänään pyörähdin Vantaalla. Tavoite on ollut kerätä Lyralle kuusi tulosta vuoden dalmatiankoiraveteraani-kilpailuun. Yksi tulos vielä uupuisi, en tiedä mistä kissanristiäisistä sitä lähden metsästämään... Eipä sillä nyt niin väliäkään, mutta kun Lyralla alkoi vetsku-ura niin kivasti, niin ajattelin että oishan se mukava saada sille maksimimäärä tuloksia. Alkaa vain näyttelyvuosi loppua kesken. Olisi pitänyt keväällä käydä jossain, mutta opiskelut vei kaiken energian toukokuun lopulle asti, enkä jaksanut silloin mitään näyttelyitä miettiä. No, eipä se ole mikään maailman tärkein asia, pääasia on että Lyrde nauttii näyttelyistä ja yhdessä tekemisestä.

Turkuun lähtiessämme pakettiautoon pakattiin Harald, Lyra ja Ellen. Omin avuin paikalle saapui Jessi, Massey ja Nipa. Tuomioita jakoi usalainen Luane Williams. Tuloksia:

Nipa (Caesands New Edition) JUN ERI/2

Massey (C. Massey Ferguson) JUN ERI/3

Harald (C. Live For Fame) AVO ERI/1 SA PU3 VA-SERT

Ellen (C. Million Dollar Baby) JUN EH

Jessi (C. Just A Crush) VAL ERI/1 SA

Lyra (C. Bring It On) VET EH

Kasvattajaluokka (Nipa, Massey, Harald, Jessi) ROP-kasv.

Massey oli avannut sertitilinsä aikaisemmin kesällä Pori KV:ssä ollen myös ROP! Suuret onnittelut Sannalle!!

Näyttelypaikalle tuli käymään ihana pieni Esko-pentu (C. One Man Show). Poika näytti edelleen oikein kivalta ja käyttäytyi tosi avoimesti ja iloisesti. Sukupuolileiman riittävyydestä voidaan keskustella, mutta aika näyttää mikä lopputulos on.

Tänään oli vuorossa Vantaa kokoonpanolla Tarmo, Harald, Ellen ja Lyra. Kroatialainen Igor Selimovic oli päättäjän roolissa ja punaiset nauhat kovin herkässä. Oli hieno päivä, sekä sään että tuloksien puolesta.

Tarmo kartutti aikaisemmin kesällä avattua sertitiliä ollen JUN ERI/1 SA PU3 SERT. Harald oli AVO ERI/1 SA ja ensimmäinen joka ei mahtunut palkintosijoille PU-luokassa. Ellenin kohdalla jatkui sama tuttu virsi, ihan ihme homma kun vuosikas narttu on kesken kehityksen. Todella paheksuttava asia. Tuloksena JUN ERI/3. Viimeisenä kehään pääsi Lyra tuloksella VET ERI/2 SA. Kasvattajaluokkaan osallistui mukana ollut neljän kopla ja ROP-kasvattajaluokkahan se sitten oli.

Caesands Live For Fame "Harald" AVO ERI/1 SA

Lyra (ja handlerin sievä kyykkyliike...) VET ERI/2 SA

Nyt on sohvalla läpensä uupunut pilkku-mummu syvässä unessa. Täällä on eräs pieni sininen hieman valvottanut loppuperhettä keskiviikosta lähtien. Kuka? Selviää parin postauksen päästä!

Kohti syksyä

2011-08-28T22:05:00.009+03:00

Kotona taas. Loma oli iloinen asia. Lisuri ei ahdista enää yhtään niin paljon ja keskiviikkona alkavia opintoja odotan jo kovin. Muutenkin ajatus normalisoituvasta arjesta tuntuu todella houkuttelevalta.

Tässä välähdyksiä kuluneista lomapäivistä.

Ollaan käyty Fillen kanssa Korkeasaaressa melkein vuosittain Helsinkiin muuttoni jälkeen. Tänä kesänä lähdimme ihan ex tempore käymään siellä pari tuntia ennen sulkemisaikaa, joten saimme aika rivakasti kiertää aluetta. Mulla on yleisesti hieman sekavia tunteita eläintarhoja kohtaan. Toisaalta tykkään katsella kaikenlaisia eläimiä ja niiden tempauksia, mutta esimerkiksi iso kissaeläin pienessä aitauksessa on vain tosi surullinen näky. Eläintarhathan tekee arvokasta työtä monien lajien säilymisen kannalta ja Korkeasaaressa pyritään mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan virikkeitä eläimille. Silti, kotka on varmasti onnellisempi saaristossa kuin häkissä ja melkein kaikilla eläimillä siellä liikkumatilan vähyys on ongelma.

Mutta anyway, moni karvainen tyyppi sai hymyn huulille ja törmättiin siellä tuttuihinkin.

Visentti (tämä kaveri ei siis ollut se tuttu...)

Paljon iloisempi mieli jäi toisesta retkikohteesta, Porkkalassa sijaitsevasta Rehndahlin kotieläinpihasta. Heidän erikoisuutensa ovat Falabella-hevoset, joiden lisäksi siellä oli koiria, kissoja, nauta, vuohia, kanoja, alpakoita, kaneja, marsuja, aaseja ja vaikka mitä muita eläimiä. Monet eläimet sai kulkea vapaana ympäri pihaa, muun muassa sympaattinen Pusu-sika, Torspan kokoinen Falabella-varsa emänsä kanssa sekä vuohilauma.

Pusu

Falabellat

Mini-aasi Svante

Ihana paikka, vaivaamaan jäi oikeastaan vain lehmältä ja sialta puuttuvat lajitoverit. Niiden optimaalisen hyvinvoinnin kannalta kaveri olisi tärkeä ja muistaakseni ainakin sian osalta lakikin sitä vaatiii. Kotisivuilla tosin kerrotaan, että kaveri on hankintalistalla. Toivottavasti saapuu pian!

Nyt ovat koiratkin jaksaneet paremmin lenkkeillä, kun on ollut aavistuksen viileämpää. Yhtenä päivänä käytiin tossa lähipellolla katsomassa hevosia.

Viihteelläkin piti tietysti käydä. Kiertelimme eräänä iltana oikein pitkän kaavan mukaan.

Kuohuvaa Tornissa, siideriä Kom-ravintolassa ja ruokaa missäs muualla kuin Bistrossa. Tällä kertaa emme olleet niin tyytyväisiä ruokaan kuin aikaisempina kertoina. Mutta kun näin monesti jossain paikassa käy, on varmaan ihan odotettavissa, että ruoka ei joku kerta yllä totutulle tasolle. Söin valkoista gazpachoa, paistettua nieriää ja lopuksi jäätelölajitelman. Matkalla ravintolaan törmäsimme...taiteeseen?

Siinä heiluu tuulessa vaatteita narulla. Monet asiat on taidetta, jos taiteilija niin väittää. :)

Suurin osa lomasta kului mökillä. Kesän teema oli itse tehdyt grillimarinaadit ja mielenkiintoiset salaattikokeilut. Niistä lisää ehkä toiste. Isin yllyttäminä lähdimme kokeilemaan onneamme sienimetsälle. Ei tarvinnut palata mökille tyhjin käsin, kun joka puolella kuusenaluset loisti keltaisena.

Saimme saaliiksi myös aivan hurjan kokoisia mustatorvisieniä ja harvinaisia keltatorvisieniä, kun isä vihdoinkin paljasti parhaat (ja salaiset) sienipaikkansa.

Mökillä olosta nauttivat ehkä eniten nelijalkaiset. Vapaana aamusta iltaan kirmailevat koirat ovat onnellisia ja Diesel viihtyy aitauksessaan niin hyvin, että sitä ei meinaa sisälle saada.

Tässä Vanja antaa suojuoksusta tyylinäytteen:

Illat pimenee ja sää kylmenee. Mulle se kuitenkin sopii oikein hyvin. Odotan paluuta koulunpenkille ja myös yhtä pidempi aikaisen projektin toteutumista, josta kerron lisää ehkä loppuviikosta... ;)

Kesä meni äkkiä kuitenkin...

2011-08-10T19:24:00.009+03:00

...vaikka Fille kovasti väittää sen olevan vasta aluillaan, kun sillä on yli puolet lomasta edessäpäin. Itsekin sain sovittua hieman lomaa ennen koulun alkua. Ei, lisuri ei ole valmis, eikä myöskään valmistu ennen syksyä. Järkikultani on kuitenkin tärkeämpi ja lisuria teen sitten vaikka lokakuun pimeinä öinä (tämä teksti varmasti lohduttaa lokakuussa...).

Jee, lomaaa!!!! Jokunen päivä vielä lisurihommia ja sitten jätän hyvällä omatunnolla kaikki kouluhommat taakseni ja suuntaan mökille.

Tämä kesä on ollut kiva Helsinki-kesä. Pari aikaisempaa kesää olen livahtaut Turun suuntaan töiden perässä, mutta nyt olen saanut nauttia myös pääkaupunkiseudun kesäantimista. Terassit, kahvilat ja uimarannat on tullut koettua ja olen jopa saanut hieman väriä pintaan.

Itsenäisen työskentelyn parhaita puolia on itse päätetyt työajat. Tämä on kyllä meinannut koitua myös kohtalokseni, kun pitkän aamiaisen ja auringonoton jälkeen pitäisi suunnata hommiin. Koululle lähtö on välillä ollut aikamoista tervanjuontia. Noh, aina ei voi olla tehokas ja aikaansaava ja olen suonut itselleni mahdollisuuden satunnaiseen laiskotteluun. Mieli kiittää. Onneksi lisuriohjaajani on maailman ihanin ja ymmärtäväisin!

Koira-aktiviteetit ovat olleet aika rajoitettuja, johtuen kuumuudesta. Olemme lähinnä suunnanneet paikkoihin, joissa on voinut uida. Vanha tuttu paikka, jossa olemme käyneet ennekin, on koirien uimaranta Espoon Haukilahdessa. Uutena paikkana pääsi kokeiluun eri kohta Vantaanjokea kun missä normaalisti ollaan käyty. Olisimmekohan ollut Veräjänmäessä? Joka tapauksessa lähellä paikkaa, jossa Jokeri ylittää joen. Hyviä uimapaikkoja oli vain aika kehnosti, reunat olivat tosi jyrkät joka puolella. Hyvien uintipaikkojen etsintä jatkuu siis edelleen. Yhdellä pyöräretkellä ollessamme, törmäsimme Vantaan puolella rakenteilla olevaan virkistysalueeseen, johon näytti olevan suunnitteilla koirien ranta. Se onkin valmistuttuaan kivan lähellä!

Haukilahdessa

Vantaanjoessa

Ystäväni L:n kanssa olemme ottaneet jokakesäiseksi perinteeksi, käydä ravintola Boathousessa syömässä syntymäpäiväni kunniaksi. Näin teimme myös tänä vuonna. Ravintola sijaitsee pienellä saarella ja alkudrinksut nautittiin terassilla, aaltojen loisketta kuunnellessa.

Joutsenperhe uiskenteli ohi, juuri kuin olimme siirtymässä sisätiloihin herkkujen ääreen

Menu koostui tällä kertaa merirapukeitosta, pienestä risotosta, lohesta ja jälkkäristä, jota en kuollaksenikaan enää muista. Ruoka oli ihan ok, mutta olen parempaakin siellä saanut.

Keskinkertaisen ruokaelämyksen kuitenkin kuittasi helposti näköala. Ravintolan sijainti on niin

kaunis että hengästyttää. Meri ♥. En kyllä yhtään tajua järvi-ihmisiä... ;)

Fillen kanssa olemme tehneet paljon pieniä retkiä pitkin kesää. Kesän hauskin kahvila oli Tamminiementien kahvila. Kahvilaa kuvaa ehkä parhaiten sana kotoisa. Kun astuu ovesta sisälle, luulee melkein olevansa jonkun kotona. Suosittelen visiittiä, varsinkin kakkujen ystäville. Kakkuja oli kymmeniä erilaisia tarjolla ja haudutettua teetä montaa eri makua. Pelkkä kahvikupponen tosin kustansi 5e, että halvimmasta päästä tuo paikka ei ole.

Tamminiementien kahvila

Olen yrittänyt ahkerasti kasvattaa luettujen kirjojen listaa tänä kesänä, en kovinkaan hyvällä menestyksellä tosin. Sain vihdoinkin luettua loppuun Larssonin Millennium-trilogian. Sairaan hyviä kirjoja ja niin kuin aina, nämä kanaattaa lukaista alkuperäiskielellä. Ja leffat kannattaa katsoa jälkikäteen, että ei kirjojen jännitysmomentti tärvelly. Olen myös lukenut yhden viihdyttävän dekkarin, Mons Kallentoftin Höstoffer. Koska luin Twilightit ihan mielelläni, annoin nyt kesällä True Bloodille mahdollisuuden. Ei olisi kannattanut. Dead until dark oli hirveintä roskaa, mitä olen ikinä lukenut! Ihan järkyttävää, että noin huonoa kirjallisuutta on edes painettu. Se joka sanoi, että True blood on Twilightia aikuisille, oli väärässä. Nyt yritän paikkailla yleissivistykseni suurta aukkoa ja kahlata läpi The lord of the rings-trilogiaa ekaa kertaa. Ehkä se on läpi jouluun mennessä...

Kesän nähdyt elävät kuvat saavat odottaa läpikäyntiä ensi kertaan. Kauniita unia.

Keikkakesä

2011-08-05T19:20:00.008+03:00

Kesän ensimmäinen musiikkielämys oli roadtrip Seinäjoelle. Matkan kohteena oli Provinssirock ja koska a) telttamajoitus ei napannut, b) kesällä on hankala saada eläimille hoitajia ja c) tosissaan kiinnosti vain yksi esiintyjä, niin päädyimme ajelemaan sunnuntaina edestakaisin. Kaverini kävi illalla meillä käyttämässä koirat ulkona, joten ne pärjäsivät hienosti yksin loppu ajan.

Tulimme paikalle niin aikaisin, että ehdimme kuunnella myös inhokkibändiäni Volbeatia, törmätä pariin opiskelukaveriin ja syödä fajitakset ennen illan kohokohtaa, System of a Downia.

Tylsistyneille oli tarjolla oheisohjelmaa

Sade lakkasi sopivasti illaksi, System of a Down oli jumalaisen hyvä ja yleisö sopivan hurmoksissa. Kesän parasta musiikkiantia.

«««««

Hypetys jatkui stadionilla heinäkuussa. Oikeastaan toimitin lähinnä seuraneidin virkaa, mutta etenkin lämppäriä odotin kyllä ihan innolla ja itse pääesiintyjäkin oli mielenkiintoinen. Tunsin itseni aika nuoreksi siellä ja myös muuten vähän ulkopuoliseksi, koska en omistanut 80-luvulta peräisin olevaa bändipaitaa. Koitin kuitenkin sulautua joukkoon ja napsia kuvia salaa pinkillä kameralla. Helsingin helteisessä illassa oli siis tarjolla Alice Cooperia ja Iron Maidenia! Rock 'n' roll.

Alice Cooper Leijonien fanipaidassa. Don't ask. «««

Fear of the dark...

««««

Viimeisimpänä ja... noh, myöskin vähäisimpänä koitti Rowlit-festivaalit Paraisilla. Nostalgiaa riitti kyllä, kun illan pääesiintyjinä lavalle nousi Roxetten Per & Marie. Onhan se mukaansa tempaisevaa, kun osaa lähes kaikkien esitettyjen biisien sanat ulkoa, mutta bändin parasta ennen-päiväys on kyllä jo takanapäin, no can do.

««

Kivaa oli silti, vaikka ekoja juomia sai jonottaa tunnin. Rowlitille menee kyllä puitteista täydet kymmenen pistettä. Kalkkikaivoksen pohjalla oli tunnelmaa ja mihin tahansa kääntyi oli tuttuja; entisiä koulukavereita joita ei ollut nähnyt vuosiin, mökkinaapureita, sukulaisia jne. Oikea hurrien get together. ;)

Musiikit on nyt tältä kesältä kuultu, ainakin live-versiot. Ja loppukevennykseksi kelvatkoon aine, jolla Rowlit-viikonloppuna hinkattiin kissanpissan hajua auton penkistä... Joku ei vaivautunut pidättämään perille asti.

Helsinki KV & dalmisyhdistyksen 40-vuotisjuhlanäyttely

2011-07-28T09:35:00.005+03:00

Hiki virtasi Tuomarinakartanon vinttikoiraradalla viikonloppuna, kun jälleen sai juosta helteessä ympyrää oikean värisen muovinauhan toivossa. Fiksun harrastuksen olen itselleni valinnut... ;)

Lauantaina oli KV näyttely ja sunnuntaina erkkari. Lauantaina tuomaroi kasvattajatuomari Irina Petrakova Venäjältä. Olimme ilmoittaneet kasvattajaluokallisen koiria ja lisäksi Lyrden veteraanipisteitä keräämään.

Tulokset:

Harald AVO ERI/2

Ellen JUN ERI/4

Jessi VAL ERI

Saga VAL ERI

Lyra VET ERI/1 SA ROP-vet (!!)

Kasv.luokka 2. kp

Ellen

Palikat on tytössä kohdillaan. Nyt tarvitaan vain aikaa, niin eiköhän siitä koira tule.

Ellenin helppoa ja vaivatonta askellusta

Ja sitten Lyra-mummon kehähetket:

Oikealla ROP-vet Lyra (Caesands Bring It On), vasemmalla VSP-vet Ozone Cirius

Erkkarissa tuomaroi Matti Luoso (pennut & urokset) ja Paula Rekiranta (nartut). Edellispäivän kokoonpanosta oli Harald jätetty pois. Tytöt edustivat lauantain malliin identtisin tuloksin Lyraa lukuunottamatta, jonka ahtaat takaliikkeet laski sen laadun tällä kertaa erittäin hyväksi.

Olin lupautunut erkkarissa arvostelemaan junior handler-kilpailun sekä lapsi & koira-kilpailun. Aikataulu oli laitettu kovin tiukaksi ja urosten tuomarin ollessa jo myöhässä, sain sutasta junnut läpi oikein ennätysvauhtia :(. Se ei ollut kovin kivaa, koska aikaa ei jäänyt antamaan henk.koht. palautetta esittäjille, niin kuin tykkään tehdä, jos osallistujamäärä on kohtuullinen. Koska suomalaisten junnujen taso on todella kova, täytyy olla riittävästi aikaa arvostella, jotta niiden välille saa jonkinlaisia tasoeroja. Tykkään myös ottaa parhaimmistolle kehän ulkopuolisia koiria vaihtokoiriksi, koska silloin näkee hyvin esittäjien todellisen koirankäsittelytaidon. No, näin tällä kertaa ja olin kyllä voittajiin lopulta kovin tyytyväinen. Arvostan esittäjässä rauhallisuutta ja elettömyyttä, mutta silti pitää olla reipas ja itsevarma ja ennen kaikkea iloinen! Koiran kaunis kohtelu on ensisijaisen tärkeää ja myös koiralla tulee olla kivaa, jos haluaa sijoittua minun kehässäni.

Lapsi & koira-kilpailun top 5

JH-kisan voittaja vanhemmasta ikäsarjasta

Seuraavaksi suuntaamme Lietoon ja sen jälkeen onkin vähän pidempi näyttelytauko tiedossa.

Borgå

2011-07-21T16:52:00.006+03:00

Caesands O-pentuja yhdistelmästä Caesands Kalgoorlie Gold x Caesands Fame n'Fortune

Eräänä aurinkoisena vapaapäivänä lähdimme Fillen kanssa päiväretkelle Porvooseen. Matkan tarkoituksena oli käydä katsastamassa Lyran tyttären Jennan pesue Hinthaarassa ja käydä sitten pyörähtämässä kesäisessä Porvoossa.

Osa pennuista oli jo lähtenyt omiin uusiin koteihinsa ja tätä kirjoittaessani kaikille toukille on löytynyt koti.

Voi pentukuume, jätä mut jo rauhaan...

Jenna asustelee hevostilalla ja moni pennuistakin lähti tallikoiran tehtäviin. Sopeutuminen ei ole varmasti ollut ongelma, kun pentuaitauksen tuntumassa laidunsi hevosia.

Pennut olivat iloisia ja avoimia ja ulkonäöltään ilahduttavan tasaisia ja jotenkin tutun näköisiä. Tykkäsin niistä kovasti, harmi vaan että lupaavimmat nartut olivat jo lähteneet, enkä siis päässyt niitä näkemään. Tässä kuitenkin poseerausotokset lempparipojistani:

Caesands One Man Show "Esko"

Caesands Off The Record "Eddie"

Esko muutti Turkuun näyttelyistä kiinnostuneeseen perheeseen, eli Eskoa tulen varmasti näkemään jatkossakin. Eddie puolestaan muutti kolleegalleni, joka opiskelee eläinlääkäriksi Tartossa! Eddiellä on siis maasta muutto edessä syksyllä.

Kun maltoimme irtautua pentuaitauksen luota, jatkoimme matkaa Porvooseen. Voi että mikä kaunis kesäkaupunki se on! Ihania puutaloja, kauniit jokimaisemat, idyllisiä kahviloita ja paljon pieniä tunnelmallisia pikkukauppoja. Löytyi tavaraa kotiinvietäväksikin.

Lopuksi lounastimme ihan superihanassa pienessä ravintolassa joenrannassa. Suureksi ilokseni sieltä löytyi myös karppaajalle sopivaa evästä, kotijuustoa ja uunijuureksia. Nam.

Kesäravintola Johans

Olemme usein puhuneet Fillen kanssa, että mun pitäisi tutustua vähän enemmän Helsingin ympäristöön ja tästä oli hyvä aloittaa. Tummen upp för Borgå.

Where the magic happens

2011-07-14T22:02:00.008+03:00

En ehtinyt montaakaan päivää hengähtää keväällä koulun loputtua, kun jo kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen laitoksen kesäklinikka pyörähti käyntiin. Kesäklinikkaa pidettiin nyt toista kesää ja sen tarkoituksena on tarjota opiskelijoille hyvät puitteet tehdä lisensiaatin tutkielma kesän aikana ja samalla on mahdollisuus osallistua kliinisen tutkimuksen tekoon.

Lisensiaatin tutkielma, eli lisuri, tarkoittaa meidän lisensiaattivaiheen syventäviä opintoja ja koostuu itse kirjallisesta tutkielmasta, seminaarityöskentelystä ja kypsyysnäytteestä. Lisurin tekoon ei ole jätetty lukujärjestyksissä aikaa, joten vaihtoehdot työn tekemiseen ovat joko lomat tai lukukausien aikana viikonloput ja yöt. Itse halusin tehdä lisurin näin, että saan keskittyä siihen täysipäiväisesti. Siksi hain kesäklinikalle keväällä. Minut palkattiin kuukaudeksi tutkimusavustajaksi ja loppukesän käytän oman työn kirjoittamiseen. Rikastumaan tässä ei pääse, mutta luulen että mielenrauha joka seuraa siitä kun lisuri on kansissa, on menetettyjen kesätyörahojen arvoista. Sain kyllä pari hakemaani stipendiä, joten käytössäni on silti nyt enemmän rahaa kuin opintotukikuukausina.

Työni koskee koirien käytösongelmia Suomessa ja yritämme tutkimusryhmän kanssa selvittää, löytyykö tietyille ongelmille jotain altistavia tekijöitä.

Kesäklinikka alkoi kurssilla, jonka nimi oli "Tieteellinen kliininen tutkimus - mitä, miten ja miksi?". Kävimme läpi tutkimuksen tekoa, tieteellistä kirjoittamista, viittaustekniikkaa ja kaikkea muuta lisurin tekoon liittyvää asiaa. Kurssi oli mielestäni tosi tarpeellinen ja voisi olla pakollinen ihan kaikille lisurintekijöille.

Kurssin jälkeen alkoi varsinainen työnteko. Olen näpytellyt paperilomakkeilla olevaa dataa exceliin niska jumissa, hakenut artikkeleita ja perehtynyt kirjallisuuteen. Homma on kyllä edennyt paljon hitaammin kuin luulin ja nähtäväksi jää, valmistuuko työ ajallaan. Tällä viikolla olen vertaillut sähköisessä muodossa olevaa dataa paperidataan. Jos tulokset olisivat samansuuntaisia, niin voisin yhdistää ne samaksi tiedostoksi ja sitten alkaisi tulosten ajo ja tulkinta. Vähän huonolta vain näyttää samansuuntaisuus, joten saatan joutua odottelemaan, että ohjaajani palaa lomalta, jotta voidaan keskustella mitä tehdään asian suhteen. Käytän datan käsittelyyn samaista ohjelmaa, jonka käyttöä opettelin kevään tilastotiedekurssilla. Teknisiä ongelmia on silti ollut ihan kiitettävästi. Vaikka käytän ihan simppeleitä perusmenetelmiä, eivät asiat ole silti sujuneet oppikirjan mukaisesti. Ei, tietotekniikka ei ole ominta alaani. No, kunhan nyt pääsisin nopeasti kirjoitusvaiheeseen, luulen että työ edistyy sukkelaan.

Olen ottanut tavaksi mennä eläinsairaalalle tekemään töitä. Siellä on opiskelijoiden käyttöön tarkoitettuja tietokoneita, sekä pieni käsikirjasto. Olen aina ollut tehokkaampi muualla kuin kotona ja pari opiskelukaveria on ottanut samat rutiinit käyttöön, joten sosiaalinen puoli on myös taattu. Yhteiset kahvi- ja ruokatauot, hajoilut ja lisurin manailut auttavat taas kummasti jaksamaan.

Suuri hinku kliinisten opintojen pariin ja eläinsairaalan maailmaan (ja kuvitelma siitä että lisuri ei vie multa koko kesää...) sai minut ilmoittautumaan valinnaiselle kurssille "Pieneläinlääkäri päivystää". Luentopäivä oli toukokuussa ja lisäksi kurssiin kuuluu viiteen päivystysvuoroon osallistuminen kesän aikana ja muutama kirjallinen tehtävä. Mulle olikin laitettu päivystykset melkein putkeen heti kesäkuun alkuun ja tämä hiukan haittasi lisurin kanssa käyntiin pääsemisessä.

Päivystykseen meno hieman jännitti, koska keväällä meillä oli ollut vain se yksi tutustumiskerta ja mulle sattui silloin tosi hiljainen ilta. En ollut ihan varma onnistuuko labran ja röntgenin käyttö ilman opastusta ja potilaiden vastaanottaminen yksin oli myös ajatuksena aika jänskä. Olematon suuntavaistoni olisi voinut potentiaalisesti haitata menoa, koska sairaalaan pohjaratkaisu on mielestäni vähän hankalasti hahmoteltavissa. Onneksi jännitin täysin turhaan! Kaikki meni tosi hyvin, vaikka oli kiire ihan koko ajan. Ikkunoista pudonneita kissoja, kyyn hampaisiin joutuneita koiria, lämpöhalvauksen uhreja, mahavaivaisia ja vaikka mitä muita potilaita riitti useamman tunnin jonoiksi asti.

Otin vastaan potilaita, otin niiltä (tai niiden omistajilta lähinnä) esitiedot ja tein yleistutkimuksen. Esitin tapaukset eläinlääkärille, joka päätti jatkotoimenpiteistä. Sain ottaa verinäytteitä (myös kaulalaskimosta!), kanyloida, tehdä labroja, ottaa röntgenkuvia, avustaa siellä missä tarvittiin, antaa lääkkeitä, vastata päivystyspuhelimeen jne. Työ oli siis aika pitkälti samaa kuin olen jo tehnyt kahtena vuonna kesätyönä ja uskon että se kokemus on kullanarvoinen tuolla sairaalalla nyt toimiessa. Kun jo valmiiksi osaa perusjuttuja, jää enemmän aikaa tutkimuslöydösten merkitysten pohtimiseen.

Jokaisesta päivystysvuorosta tuli pitää kirjaa case login muodossa. Siihen kirjattiin ylös jokaisen potilaan tulosyy, löydökset, hoidot, annetut lääkkeet, diagnoosi, seuranta jne. Tämä oli yllättävän työlästä ja aikaa vievää ja useampi päivä meni noita lappuja täytellessä. Lisäksi yhdestä potilaasta tuli tehdä pidempi kirjallinen tapausselostus. Valitsin siihen tehtävään yhden märkäkohtukoiran, koska märkäkohtu on tosi tyypillinen kirurginen päivystystapaus, johon jokainen eläinlääkäri törmää.

Oli tosi antoisa kurssi ja nyt kun meillä nelosvuonna alkaa päivystykset, osaan varmasti alusta alkaen toimia siellä oma-aloitteisesti ja tehokkaasti. Kaikki samoissa vuoroissa olleet eläinlääkärit ja kandit olivat tosi mukavia ja auttoivat ja opettivat tarvittaessa. On ihan uskomatonta, kuinka hyvä mieli tulee sairaalan käytäviä tallatessa. Viihdyn siellä niiiiin hyvin, tuollainen eläinsairaalaympäristö tuntuu kuin kodilta. Vaikka lisurinteko hieman kurssista kärsi, en kadu yhtään että osallistuin.

Miss Karjaa

2011-07-07T21:57:00.003+03:00

Lyrde se otti viikonloppuna ja pesi varsin nimekkäitäkin koiria näyttelykehissä! Hih, onpas kiva kiertää kehiä vailla minkäänlaisia odotoksia.

First things first, eli turnee alkoi Tuusulasta lauantaina. Meni kyllä kokopäivätyöstä huolehtia koirien nesteytyksestä, varjosta ja kastelusta. Onneksi muisti välillä itsekin juoda jotain ja levittää sen verran aurinkorasvaa että sunnuntainakin kykeni ulkoilmaan.

Tuusulassa dalmikset arvosteli brittiläinen Rob Sansom. Kyydissä oli tällä kertaa Lyran lisäksi Zetor, Darwin ja Jessi. Myös Gambler palvelijoineen oli lähtenyt kisaamaan. Onneksi lähti, tulos puhukoon puolestaan:

Gambler AVO ERI/1 SA PU4 SERT (Jihuu!!!)

Darwin AVO ERI/2 SA VASERT

Zetor VET ERI/1 SA ROP-VET

Jessi AVO ERI/1 SA PN2 SERT (Jessss!!!!)

Lyra VET ERI/1 SA VSP-VET

Molemmat sertit tuli ja kovasti tervetulleita olivatkin. Jessi on kerännyt sen verran varasertejä, että ne ei paljon enää naurattunut. Tämä oli siis toinen oikea, joten jännitys tiivistyi sunnuntaina...

Lyran arvostelu:

Pretty head. Nice spotting & pigment. Good neck. Topline ok. Nice bone. Well shaped hindquarters. Moved well in front but could be a bit stronger in behind.

Yöksi suuntasimme Tammisaareen leirintäalueelle, josta olimme vuokranneet mökin. Pääsimme uittamaan koiria ja söimme paikallisessa ravintolassa oikein pitkän kaavan mukaan. Suuntasimme nukkumaan suht aikaisin, kaikki olivat sen verran naatteja helteisen päivän jälkeen. Uni ei sitten vain tullutkaan, kun mökissä oli päälle 30 astetta lämmintä ja tuulettaminen ei onnistunut hyttysinvaasion vuoksi. Voi voi. Ei saisi valittaa kun kerrankin on kesä, mutta rajansa kaikella! Oikeasti.

Onneksi kehät alkoivat myöhään sunnuntaina ja saimme rauhassa pakkailla ja suorittaa aamutoimia. Ihanaiset karavaanariystävämme tarjosivat maittavan aamupalan vaunussaan ja hyvin ravittuina suuntasimme kohti Karjaata (noinko se taipuu...?).

Ruotsalainen Hans Almgren arvosteli pilkut ja olimme saaneet tiimiimme lisävahvistusta Masseyn ja Tarmon muodossa.

Tulokset tällä kertaa:

Tarmo JUN ERI/1 SA VASERT

Massey JUN ERI/3

Gambler AVO ERI/2 SA

Darwin AVO EH

Zetor VET ERI/1 SA PU4 VSP-VET

Jessi AVO ERI/1 SA PN4 SERT FI MVA (Ou jee!!!)

Lyra VET ERI/1 SA ROP-VET :D

Lyrden lappu:

Very nice 8 year old, feminine head. Throat could be a little dryer. Good reach of neck. Excellent topline. Balanced in bone to body. Long ribcage. Wide thigh. Excellent mover. You can hardly see her age.

Olipas kiva olla taas ulkonäyttelyissä. Lyra nautti täysin siemauksin. Se oli ehkä ainoa jota kuumuus ei tuntunut haittaavan. Se otti jopa muutaman laukka-askeleen kehässä niin, että perässä ei meinannut pysyä. On kunnia saada omistaa niin pirteä ja hyvin säilynyt veteraani.

Viikonlopulta ei ole yhtään omia julkaisukelpoisia kuvia. Kuumuus oli hetkittäin lähes sietämätöntä ja ei ihan ekana tullut mieleen heilua kameran kanssa kehänlaidalla. Kiitoa siis ahkeralle papparazzille Ninalle Jessin kuvista!

Tuore FI MVA Caesands Just A Crush (kuva Nina Kalliokorpi)

Tokokurssi 9/10 ja 10/10

2011-07-05T17:23:00.004+03:00

Sniif, ohi on. Oli kyllä kiva kurssi ja löysin jonkin aikaa horroksessa olleen treenimotivaationi. Oli opiskelukavereiden kanssa puhetta, että pitäisi elvyttää meidän kimppatreenejä, joita pidimme joskus kakkosvuonna. Tulisi pidettyä jonkinlaisia treenirutiineja yllä. Uuteen kurssiin ei taida ihan lähiaikoina olla varaa, kun tämän kesän sinnittelen yhden kuukauden palkalla ja siitä pitäisi maksaa neljännen vuoden kovahintainen kirjapaketti, kunnolliset stetarit sekä kirurgian välineet. Lopputulos: ei enää koirakursseja hetkeen.

Anyway, toka vikalla kerralla halusin pikaopastuksen ihmisjäljen opetuksen aloittamiseen, ihan tällaisena aivojumppa-aktiviteettina, ei mitenkään kilpailumielessä. Aloitimme harjoittelun tutustumalla keppeihin, joita sitten jäljeltä tulisi etsiä ja ilmaista.

Treeni eteni seuraavasti:

Lyra kosketti kuonolla keppiä mun kädessä
L kosketti keppiä kun pidin sitä koko ajan alempana
L kosketti keppiä joka oli maassa

Kun tämä sujui oli tarkoitus ottaa ilmaisu jo mukaan. Ajattelin, että maahanmeno voi olla liian haastavaa hienohelmalle esim märässä maastossa, joten valitsin istumisen ilmaisutavaksi. Treeni jatkui:

Lyra kosketti keppiä maassa, jonka jälkeen annoin istu-käskyn ja vasta istuttuaan tuli naks -> palkka
Parin toiston jälkeen kokeilin, jos Lyra tajuaisi itse istuutua ilman käskyä ja kyllä, näin tapahtui!

Idea siis on mahdollisimman nopeasti saada koira tarjoamaan itse käytöstä löydettyään kepin maasta.

Otin mukaan lisää keppejä. Laitoin maahan kolme keppiä, jotka Lyra sai ilmaista. Ekan kepin L ilmaisi itse ja lopuissa tarvitsi istu-käskyn.
Lopuksi otimme vielä vain yhdellä kepillä, että tulisi hienoja onnistumisia loppuun.

Sain hyvät ohjeet, miten jälkitreeniä lähdetään tästä jatkamaan ja tulemme varmasti sitä vielä treenaamaan, Lyra vaikutti tykkäävään lajista kovasti.

Viimeisellä kurssikerralla teemana oli hyppy. Päästyään irti Lyra hyppäsi heti esteen yli oma-aloitteisesti ja pääsin heti palkkaamaan. Lyra hyppäsi hienosti aina vain uudestaan, vaikka itse pysyin paikallani. Pidensin matkaa esteelle ja vaihtelin omaa sijaintiani. Hienosti meni. Yhdistin myös hyppy-käskyn jo tässä vaiheessa liikkeeseen, koska oletin agilitykoirani tietävän mitä "hyppy" noin suurinpiirtein tarkoittaa. ;) Ei jaksettu sitten tehdä juuri muuta, oli tosi kuuma päivä. Kosketusalustalla voisin opettaa Lyran pysähtymään esteen toiselle puolelle, jos haluan opettaa sille ALO-hypyn.

Siinä se kurssi sitten oli. Vaikka en mitään ihan uutta tai mullistavaa oppinut, oli kiva treenata porukassa, jossa kaikki noudatti samoja koulutusmetodeja. Tykkäsin kyllä, ja jos kukkaro olisi paksumpi, ilmoittautuisun ehdottomasti johonkin uudelle kurssille syksyksi.

Kappale kauneinta Suomea

2011-06-30T16:29:00.006+03:00

Meri. Saaristo. Mitä muuta ihminen voi juhannuksena tarvita? No tietysti hillittömät määrät herkullista ruokaa, sopivasti juomaa, tärkeitä ihmisiä ympärilleen ja aina vain jatkuvaa auringonpaistetta. Täydellisyyttä.

T maastoutuu

Olen niin onnellinen siitä, että olen syntynyt perheeseen, jolla on oma kesämökki. Sinne omalle rakkaalle mökille suuntasi Rellun nokka viime torstaina, niin kuin melkein joka juhannus. Usva tuli tänä vuonna juhannusvieraaksi. Se olikin helppo vieras kun on niin kiltti ja sopeutuvainen ja tykkää kaikista.

Mirja ja Marja (eli siis Usva ja Lyra)

Pari päivää olimme isin ja äidin ruokittavana. Lämmitimme kerrankin juhannussaunan riittävän aikaisin, että sai sitten koko illan nautiskella muista juhannusperinteistä. Ilta vaihtui yöksi tämän äärelllä:

Sinne meni tarpeettomaksi käyneet ja koirien muotoilemat huonekalut, pari pölyttynyttä Galenosta sekä isän vanhat työsalkut.

Lauantaina matka jatkui veneellä sukulaisten saareen. Kauniista merimaisemasta sai nauttia veneestä käsin noin puolentoista tunnin ajan.

Matkanvarrelta napsittu. Saa veneenkuljettajalla olla kieli keskellä suuta, kun reitti ei ollut leveydellä pilattu ihan joka kohdassa.

Venematka oli Lyralle ja Torspalle toinen ikinä. Ihan kivasti sujui, paitsi veneestä poistuminen tuotti hieman ongelmia. Vene oli köytetty eri tavalla kuin lähtölaiturilla ja koirien olisi pitänyt taituroida kapeaa veneenreunaa pitkin maihin aaltojen heiluttaessa paattia aika reippaasti. Ei onnistunut. Torspan sai nostettua keulan luukusta maihin, mutta Lyra saatiin maihin vasta vetämällä pienempi vene siihen viereen ja Lyra sai sitten hypätä veneestä veneeseen ja pääsi sitä kautta maihin. Onneksi saatiin lopulta koirat saareen ja jussinvietto sai jatkua.

Reippaat venematkustajat

Uimisesta kastuneet koirat sai pidettyä kivasti loitolla ihmisistä lahjomalla niitä savuluilla.

Torspalla oli samanhenkistä seuraa, kun se sai toimia lapsenvahtina serkuntytölle.

Sunnuntaina palasimme vielä omalle mökille. Vastassa oli aika väsähtänyttä jengiä.

Sunnuntaina uni tuli aikaisin myös meille ja maanantaina arki kutsui taas Helsingin suunnassa. Oli mukava irtautua hetkeksi ja onneksi ei mukaan pakattuja sadevaatteita ja fleecetakkeja tarvittu!

The predator

2011-06-16T22:06:00.004+03:00

Meidän Felis catus on oikeastaan koko aikuisikänsä ollut enemmän tai vähemmän ongelmallinen mahastaan. On ollut parempia ja huonompia hetkiä, mutta tämä kevät on ollut jotain aika kamalaa välillä. Ressukka on ollut tiuhaan ripulissa ja itse pikkuleijonan lisäksi myös kylppärin matot ovat olleet kovalla koetuksella, ne kun ovat useasti toimittaneet vessalaatikon virkaa ison hädän sattuessa... Tilanne on kotihoidolla aina rauhoittunut, mutta ripuli on uusinut säännöllisesti ilman mitään selvää syytä, ruoan vaihtoa tai vastaavaa.

Tilanteeseen kaikin puolin kyllästyneenä päätin, että jotain radikaaleja muutoksia oli tehtävä. Jonkin aikaa asiaa pähkäiltyäni olin tehnyt ratkaisun. Dieselin ruokavalio rempattiin kokonaan. Miten? No, let me present:

Lihabuffetti

Aloitimme raakaruokinnan kokeilun. Useimmat kissanruoat ovat ahdettu täyteen hiilihydraatteja, jotka nyt eivät oikein ole kissalle luonnollista ruokaa (paitsi ihan minimaaliset määrät, tyyliin hiiren mahalaukun sisällön verran). Koska itsekin pyrin välttämään hiilareita on täysin järjetöntä syöttää niitä kissalle, joka on niin lihansyöjä kuin olla ja voi. Koira, tuo jalostuksen kukkanen, on domestikoituessaan jalostautunut aika hyvin sekasyöjäksi, mutta kissa ei tähän ole päässyt. (Monet kissat kyllä syö valmisruokia ja voivat niillä hyvin, mutta kaikkien kohdalla tilanne ei ole niin onnellinen.)

Ajattelin siis, että syy mahavaivoihin voisi olla teollisen ruoan sopimattomuus. Lompsimme lihakauppaan ja täytimme pakastimemme erilaisilla pakastepötköillä. Kissalle kotiutui sikanautaa, jauhettuja broilerinsiipiä, kivipiiraa, poroa (luineen), lohta, sian sydäntä, sian sisäelinseosta, broilerin sydäntä jne. lisäravinteita tietysti unohtamatta. Lihapohjaista dieettiä käytettäessä eläimellä tulee ehdottomasti varmistaa riittävä kalsiumin saanti. Lisäilen ruokaan kalkin lisäksi myös rasvahappoja ja välillä kissojen vitamiinivalmistetta.

Raakaruoalla ollaan menty nyt toista viikkoa ja se on sujunut... no vaihtelevasti. Diesel vihaa poroa. Diesel vihaa lohta. Diesel vihaa myös nautaa ja kaikkia tarjottuja luuaterioita, jotka olisivat oivia kalsiuminlähteitä. Lisäksi broilerinsydämet ovat vähintäänkin epäilyttäviä. No, tätä osasimme kyllä odottaa, koska Diesel on aina ollut tosi nirso. Päätin kuitenkin olla kissaa sitkeämpi ja olla sortumatta sen nälkälakkoilun edessä. Kissat kestää hyvin huonosti paastoa, joten Dieselille on kyllä joka päivä tarjottu vähintään yksi ateria sellaista mitä se varmasti syö, mutta muuten kuppiin ei ole heti ilmestynyt uutta ruokaa "pahan" tilalle.

Olemme nyt tilanteessa jossa Diesel syö kohtalaisen hyvin kivipiiraa, broiskun sydämiä, nautaa (vaikkakin lehtipihvin muodossa...ei tosin ollut kissalle sentään alunperin ostettu!) ja Diesel RAKASTAA kaikkea possusta peräisin olevaa: sydäntä, suikaleita, sisäelinseosta jne. Nyt kelpaa jo kolme eri lajia ja niistäkin eri lihoja ja elimiä, eli melko monipuolinen dieetti ollaan saatu toteutettua. Ruokaa tarjoillaan kolmesti päivässä ja D on hienosti sopeutunut siihen että ruokaa ei olekaan enää aina saatavilla. Olen opiskelukaverini vinkistä lisäillyt välillä leseitä ruokaan pieneksi hiilarin lähteeksi ummetusta ehkäisemään.

Olen toiveikas, että luiset ateriatkin alkaisivat kelpaamaan jossain vaiheessa ja muutenkin ajattelin kokeilla välillä uusia juttuja, koska monipuolisuus on hyvästä. Pelkällä possulla kun ei voi elää, vaikka D niin haluaisi.

Dieselin maha on nyt ollut loistokunnossa. Olemme toiveikkaita, että tämä olisi ratkaisu ja että Diesel saisi elää terveenä vailla mahapuruja. Toistaiseksi näyttää ainakin tosi hyvältä ja oikein onnellisen näköisenä se rouskuttaa lihapaloja menemään. Ja siis nimenomaan paloja, jauhelihahan nyt on täysin syömäkelvotonta, tietty. :P

Jemma - Torspan oma ystävä

2011-06-12T20:20:00.007+03:00

Torstenilla oli lauantaitreffit. Jemma-portugeesin on jo pidemmän aikaa pitänyt tulla sosiaalistamisvierailulle tapaamaan spanielisetää ja vihdoinkin saatiin aikaiseksi.

Yhteinen sävel löytyi heti ja miksi ei olisi löytynyt? J ja T ovat varsinaisia sukulaissieluja, jotka rakastavat vettä ja mutakylpyjä sekä omaavat samanlaiset, varsin sivistymättömät juomatavat.

Match made in heaven.

Ensi kerralla pitää sopia treffit uimapaikan lähettyville, meinasi kuumuus saada lopulta yliotteen Torspasta. Onneksi T keksi keinon viilentyä, karkasi lähijokeen vilvoittelemaan. Joki koostui tällä hetkellä lähinnä paksusta mutaliejusta ja jälki ei ollut kaunista. Mutakylvystä innostui myös vesikoiralapsi ja virkistävän kylvyn jälkeen jaksoi taas juosta!

Tokokurssi 8/10

2011-06-12T13:16:00.004+03:00

Hurjasta päivystysrumbasta johtuen, kotitreenit olivat jääneet aika vähälle edellisen viikon aikana. Suuresta väsystä johtuen myös treeni-ideat oli aika vähissä. Päädyin nappaamaan noutokapulan mukaan ja aloitimme noudon opettelun. Lyra on kovasti innostunut kaikista keppileikeistä ja kantaa mielellään tavaroita, mutta aloitimme silti ihan nollasta, eli

1. katsoo kapulaa --> naks

2. koskee kapulaa kuonolla --> naks

3. avaa suun kapulan kohdalla --> naks

4. ottaa kapulasta vähän kiinni --> naks

5. ottaa kapulasta kunnolla kiinni --> naks

6. pitää kapulaa 1-2 s. --> naks

Jokaista vaihetta otettiin sen verran toistoja että sujui ja sitten siirryttiin heti seuraavaan vaiheeseen. Kotona olisi tarkoitus saada Yy nostamaan kapula maasta ja pitämään sitä n. 10 s. Ensi viikolla ei ole koulutusta, joten nyt ehditään varmasti kiriä vähän kiinni tekemättömiä kotiläksyjä, varsinkin kun ilmojenkin pitäisi vissiin hieman viilentyä. Kumpikin koira on kärsinyt aika lailla kuumuudesta ja päiväsaikaan ei ole voinut treenata eikä lenkkeillä.

Tokokurssi 6/10 ja 7/10

2011-06-07T09:41:00.006+03:00

Ennen kuudetta kertaa ehdin itse turhauta sivulletulolaatikon kanssa tappelemiseen. Musta tuntui että ei edistytty ollenkaan, junnattiin vaan samaa asiaa ja en oikein saanut sellaista toivomaani läpimurtoa aikaiseksi. Päädyinkin sitten vaihtamaan laatikon kosketuskeppiin ja se tuntuu ihan toimivalta ratkaisulta! Kurssilla treenattiin sivulletuloa kosketuskepin avustuksella ja käytin kouluttajaa lihapullakoneena meidän edessä, että Lyra tulisi sivulle mahd. suoraan. Lyra on tosi herkkä palkan sijainnille ja menee helposti vinoon jos namit on aina taskussa.

Lisäksi otimme mukaan ohjelmaan asentojen vaihdot. Oltiin kotona treenattu istumisen, maahanmenon ja seisomisen tarjoamista niin, että ne kaikki olivat suurinpiirtein yhtä vahvoja eli Yy tarjoaa niitä kaikkia yhtä mielellään. Aloitimme kurssilla maahan-istu-vaihdolla. Tätä ollaan tehty ennenkin, mutta nyt Lyra yritti monesti nousta suoraan maasta seisomaan. Lyra oli jotenkin aika kierroksilla, eikä oikein malttanut miettiä mitä haluan. Naksautin ensin maahanmenosta ja palkkasin siihen asentoon, jonka jälkeen yritin kosketuskepillä siirtää Lyraa istumaan. Saimme kyllä monia onnistumisiakin aikaiseksi. Oli hyvät treenit.

Seitsemännellä kerralla harjoittelimme etäpalkkaa. Olen agissa käyttänyt maaliin jätettyä purkkipalkkaa ja Lyra hoksasi nyt hyvin mistä on kyse, mutta kyllä sillä palkalla oli vaan ihan mieletön imu! Lyra ei meinannut saada mitään tehtyä, kun palkansaantivaatimuksena oli muutakin kuin pelkkä palkasta luopuminen.

Treenin kulku:

1. Kouluttaja laittoi maahan purkin johon laittoi namin, jonka Lyra sai heti syödä.

2. Kutsuin Yyn pois ja kun koira kääntyi kouluttaja laittoi purkkiin uuden namin, jonka Lyra sai käydä syömässä hoksattuaan sen.

3. Ei vaatinut montaa toistoa kun Lyra tajusi, että taikapurkkiin ilmestyy karkkia, kun vain malttaa kääntyä siitä poispäin. Nyt yhdistettiin siihen käsky, eli kun Lyra lähti mukaani kulkemaan purkilta, sanoin "Nami", jonka jälkeen se sai hakea palkan. Jos Lyra varasti, kouluttaja nappasi namin itselleen, eli varaslähdöistä ei saanut koskaan palkkaa.

4. Seuraavassa vaiheessa vaadin katsekontaktin, jonka jälkeen namikäskyllä sai hakea palkan.

5. Yritimme vielä vaikeuttaa treeniä vaatimalla istumisen tarjoamista ennen palkan saantia, mutta nyt Yy turhautui täysin. Palkka imi mummoa ja se ei tajunnut mitä halusin ja lopulta Lyra haukkui mulle. :D Ensimmäinen kerta sen koko elämän aikana kun se haukkuu treenitilanteessa. Ollaan aikoinaan harrastettu hakua ja Lyra oli rullakoira, kun se ei koskaan hauku...

6. Otimme etäpalkan pois ja palkkasin taskusta muutaman kerran, että saatiin onnistunut lopetus harjoituskerralle.

Tölttiä!

2011-05-25T17:30:00.006+03:00

Niinhän siinä kävi, että ei ole muka ollut hevostelulle yhtään aikaa sen jälkeen kun jätin vakiotunnit pois. Sonjan & Emmin kanssa halusimme nyt palkita itseämme kivasti menneestä keväästä issikkamaastolla. Netistä löysimme vantaalaisen islanninhevostallin Fagurin, joka vaikutti kokeilemisen arvoiselta. En ollut edes tajunnut, että issikkamaastolenkille pääsee 10 minuutin ajomatkan päässä meiltä!

Pieni, viihtyisä talli sijaitsi kehä kolmosen sisäpuolella, ihmiset siellä olivat todella mukavia ja hevoset reippaita, mutta silti kuuliaita. Aivan ihana idyllinen paikka! Tästä voisi tulla jonkinlainen vakkaripaikka meille, tykättiin kaikki kovasti.

Syrpa, Trausti ja Ösp kuskeineen (Hah, miten meille kaikille sattuikin koulun takit päälle...)

Sain kaverikseni Traustin, jonka kyydissä menin elämäni kovinta laukkaa. Oli hurjaa, ensin pelkäsin henkeni edestä, mutta kun poika oli saanut irrotella vähän, niin seuraava laukkapätkä oli jo huomattavasti hallitumpaa. Ihanan reipas ruuna se oli ja ohjaaja sanoi, että Trausti on monen vakioasiakkaan lemppari. Sillä oli ison hevosen askeleet, mutta matkaa maahan sopivan vähän. Kunnon issikan parhaita puolia! ;)

Kaverikuva

Aptus KV

2011-05-24T20:32:00.007+03:00

ROP Skottis ja VSP Esther

Ei ole tänä(kään) vuonna näyttelykehät paljon kuluneet mun käytössä. Kun kerrankin tossa kulman takana oli näyttely ja Lyra on saavuttanut jo arvokkaan veteraanin iän, niin oli melkein pakko lähteä kiertämään kehää. Kyytikin järjestyi ovelta ovelle. Ah, ihanan helppoa elämää.

Lyra-martyyra oli VET ERI/1 SA ROP-vet! Ja kivaa sillä oli. Sitä näyttelyseisomista pitäisi varmaan vähän muistutella mieleen ennen seuraavaa koitosta.. ;) Kiitos sijaiskärsijä Metelle pn-luokka avusta.

ROP-vet Lyrde (FIN MVA Caesands Bring It On)

Päivä meni muutenkin kivasti, Darwin ja ensikertalainen Noomi saivat ERIt ollen luokissaan kolmansia, junnuissa debytoinut Ellen ja Tarmo saivat EH:t ja päivän ilopilkku oli Esther, joka oli VAL ERI/1 SA PN1 CACIB ja VSP!

VSP cacib Esther (FIN MVA JV-05 PMJV-05 Caesands Endless Fame)

JUN ERI/3 Noomi (Caesands Notting Hill)

JUN EH Ellen (Caesands Million Dollar Baby), ei ymmärtänyt tuomari hyvän päälle... :p

Lähes miehen mittaan kehittynyt AVO ERI/3 Darwin (Caesands Kalgoorlie Gold)

Kasvattajaluokaksi saimme koottua varsinaisen sekametelisopan, kun EH:t ei enää ryhmään pääse. Ryhmänä kisasi Lyra, Darwin, Esther ja Noomi kunniapalkinnon arvoisesti, ollen samalla ROP-kasv. Hyvä me!

Paljon onnea Sannalle & Skotille ROP:sta!

Tokokurssi 5/10

2011-05-22T16:33:00.004+03:00

Torstaina kävimme tokoilemassa normaalia myöhäisemmässä ryhmässä omien rientojeni takia.

Emme olleet ihan kauheasti treenanneet kuluneen viikon aikana (syy: katso edellinen postaus). Näin ollen päädyimme harjoittelemaan vanhoja juttuja. Laatikon kiertoa tehtiin pitkä tovi ja Lyra taisi hokata, että takajalkojen liike on se asia mitä haetaan. Otimme myös seisomisia ja ne sujui yhtä kivasti kuin ennenkin.

Oma vire oli jossain ihan muualla kuin koulutuskentällä, joten lopettelimme sitten siltä erää. Kotitehtäviksi saimme samoja asioita kuin viimeksikin, niissä on ihan riittävästi tekemistä meillä.

Tuomiopäivä

2011-05-21T21:52:00.009+03:00

6.00 Herätyskello soi todella huonosti nukutun yön jälkeen. Päässä vilisi irrallista tietoa ja sisälläni jylläsi paniikki. Tuleekohan tästä nyt mitään? Koko kandivaiheen suurin jännitysmomentti oli edessäni muutaman tunnin kuluttua. Koeobduktio. Nyt oli aika todistaa tietonsa anatomiasta, mikrobiologiasta ja patologiasta käytännön kokeessa johon oli yhdistetty suullinen tenttiosuus.

6.15 Aloitin epätoivoisen viime hetken paniikkipänttäyksen, jos jotain hyödyllistä vielä saisi ahdettua päähään. Lukaisin läpi obduktiomonisteen. Hevosen ja naudan avaus oli multa ihan hukassa, kun olin moista päässyt tekemään vain kerran tänä vuonna ja siitäkin oli aika hatarat muistikuvat. Kertasin myös hevosen suoliston anatomian ja joitain tärkeimpiä sikojen ja nautojen hengitystietulehdusten ja ripulien aiheuttajia.

11.00 Ahdistuin itsestäni ja lähdin suuntaamaan koululle paperit kourassa. Samasaa obduktioryhmässä oleva sattui samaan bussiin ja lietsoimme sitten paniikkia toisiimme koko matkan. Oiskohan tämän voinut vielä perua? Hysteeristä naurua.

11.45 Ostin koulun kahvilasta sämpylän ja pakotin sen sisuksiini. Oikeasti pelkäsin palauttavani sen ylös obduktiosalissa, mutta edessä saattoi olla pitkä päivä, eli pakko oli jotain syödä. Haukkailin pieniä palasia sämpylää samalla kun vielä yritin lueskella patologian juttuja sieltä täältä. Varmaan tosi tehokasta oppimista.

12.15 Vein tavarat kaappiin. Muutkin ryhmäläiset olivat kaapeilla. Niitäkin tuntui jännittävän. Kiva että ei ollut yksin. Menimme vaihtamaan vaattet.

12.25 Kävelimme saliin. Voi p*ska, siellä oli nauta!! Ei voinut olla totta. Kuiskuteltiin keskenämme, että mihin niitä ligatuuria oikein laitettiinkaan. Toinen tentinvalvoja toivotti meidät tervetulleeksi ja pyysi jokaista vetämään lapun taskustaan. Neljässä lapussa luki NAUTA, kahdessa KOIRA ja yhdessä KISSA. Mun lapussa luki NAUTA. Tietty. No, ei auttanut kun siirtyä eläimen ääreen. Valvoja kertoi meidän suullisen tentin aiheet, ketoosi ja rintaontelon effuusio. Hetken helpotti, ne aiheet oli ainakin mulle ihan selviä.

12.30 Aloitimme avausta valvojan jaettua meille avaustehtävät. Yksi kerrallaan kävi suullisessa tentissä, kun oli sopivaa luppoaikaa. Itse jouduin/pääsin avaamaan Sonjan kanssa vatsaonteloa. Koko tentin ajan valvojalta sateli kysymyksiä liittyen anatomiaan, patologiaan ja myös ihan perus fysiologiaan. Osasin mielestäni ihan hyvin vastata omiini, mutta en ollut naudan mahoja kerrannut yhtään ekan vuoden jälkeen ja hetken oli esim pötsin eri osat hakusessa! Usein kysymykset liityivät toisen tekemään asiaan, eli teit yhtä ja selostit toista. Oltiin kyllä aikamoisessa grillissä, vaikka opettaja tarvittaessa hieman johdatteli ja antoi vinkkejä, mutta olettaisin että tästä varmaan väheni pisteet.

14.00 "Pääsin" oikeaan suulliseen tenttiin. Tämä suoritettiin erillisessä huoneessa kaksin tenttijän kanssa. Oli oikeasti ihan mukava päästä pois grillistä hetkeksi. Suulliset kyssät olivat itselleni helppoja aiheita ja osasin vastata kaikkiin kysymyksiin ongelmitta. Helpotus. Tenttijä kävi jopa kehumassa mua valvojalle jälkikäteen. Etukäteen pelkäsin eniten sitä että en osaa suullisen aiheita yhtään tai että mulle tulee oikosulku.

14.15 Avaus jatkui ja alkoi olla vähän kiire. Kolmelta oli demo ja meillä oli suolet vielä kiinni elukassa. Teimme parhaamme mukaan hommia ja kysymyksiä sateli. Valvojia oli itse asiassa kaksi, mutta vain meidän valvoja oli näin innokas kyselemään...

15.10 Demo alkoi. Elimet oli esillä ja pääsimme vuorotellen kuvailemaan löydöksiä. Sitten oli morfologisen diagnoosin vuoro. Ei!!! Lankesi mun tehtäväksi. Vaikein osa demoa. Yritin parhaani mukaan keksiä jotain sanottavaa, mutta ei tainnut mennä ihan niin kuin Strömsössä. Lisäkysymyksistä sain myös aika vaikeita. Piinapenkki.

17.00 Kun kaikkien elinryhmien kaikki mahdolliset viat ja ongelmat oli käyty läpi kaikkien lajien osalta, valvoja totesi tämän olevan tässä ja saimme siivota kaiken pois, kunhan histologiset näytteet oli otettu. Sivulauseessa mainitsi myös, että "Ainiin, teidät kaikki on hyväksytty!" Vaikka obduktiopöytäkirja oli tekemättä meillä oli siis jo muutenkin riittävästi pisteitä läpipääsyyn. JEI!!!! Tosin tässä vaiheessa olin enemmän helpottunut siitä että se oli ohi, kun onnellinen läpipääsystä.

17.15 Siirryimme oppimiskeskukseen kirjoittamaan obduktiopöytäkirjoja. Jokainen kirjoitti oman, mutta porukalla saimme miettiä diagnooseja ja diffejä. Eläimessämme oli paljon muutoksia, joten tämä osio ei ollut pelkkä läpihuutojuttu. Onneksi olin ottanut suklaata ja Red bullia mukaan.

19.00 Lähetin pöytäkirjan arvioitavaksi. Tenttiä oli kestänyt 6,5 tuntia ilman taukoja. En muista koska olisi viimeksi ollut noin kaikkensa antanut olo. Ehkä pääsykokeen jälkeen.

19.15 Lähdimme tyttöjen kanssa kohti Viikin Chicosta. Kandivaiheen loppumista piti hieman juhlia yhdessä. Aurinko paistoi kasvoihimme ja hymyilytti. Me tehtiin se!!

Stressiä ja ruumiita

2011-05-15T22:22:00.005+03:00

Kissi otti ja muutti partsille lähes asumaan nyt kun ovea on voinut pitää auki paljon, kun on parvekelasit ja kesä tuli etuajassa (ja lähti taas...)

Apua, Iiiik. Käääk. Voiko obduktiotentistä selvitä hengissä? Hyvä niitten on sanoa että "Ei ollu yhtään paha!" jotka on jo omansa kärsinyt läpi. Kaksi lukupäivää ois vielä, mutta kumpanakin päivänä mulla on valinnaisia kursseja, eli kokonaisia lukupäiviä ei enää ole. Mulla alkaa olla jonkinlainen käsitys osattavista taudeista ja tiloista, mutta sekoitan asioita keskenään ja black outeja tulee, eli asiat ei ole niin sanotusti selkäytimessä, eikä ehdi sinne enää mennä. Oispa jo keskiviikkoilta.

Radiologian sekä reseptiopin tentit oli ja meni. Eka meni aika penkin alle (ei kannata luottaa siihen, kun ylempi vuosikurssilaiset kertoo miten johonkin tenttiin ei tarvitse yhtään lukea...) ja tokassa tuli ihan hirveä kiire. Jouduin muutaman tehtävän sutasemaan läpi vauhdilla ja tajusin jälkeenpäin että niihin tuli ihan turhia virheitä, että katsotaan nyt. Ja luin siis kyllä radiologian tenttiin, mutta en tarpeeksi ja osittain vääriä asioita.

Oppimispäiväkirjat kliinisestä kemiasta, eläinlääkärin etiikasta & eläinsuojelusta sekä päivystyskerrasta on palautettu. Obduktiotentin lisäksi on enää kandidaatin portfolion kirjoitus ja palautus tekemättä. Heti obd.tenttiä seuraavalla viikolla pyörähtää kesäkoulu käyntiin toden teolla, että ei tässä kuitenkaan tylsistymään pääse. Kesäkouluun kuuluva kurssi tilastotieteen menetelmistä alkoi jo pari viikkoa sitten. Tiistai-iltaisin olen istunut koululla tekemässä summamuuttujia lievästi ahdistuneena (ahdistuksen syy: tilastotiede + ilta koululla + ihana aurinkoinen sää ulkona + stressi muista kouluasioista + sanoinko jo tilastotiede?) Mutta ei auta itkut, opetellaan kuitenkin tuikitärkeitä taitoja lisurin tekoa varten, eli yritän oikeasti kuunnella ja oppia jotain siellä (toisin kuin APEA:ssa, jossa meille jo kertaalleen yritettiin opettaa vastaavia asioita :P)

Alkukuusta tapahtui kevään hurjin juttu. Pääsimme tutustumaan oikeuslääketieteen laitokseen ja seuraamaan ruumiinavausta. Ihmisen. Eksku oli täysin vapaaehtoinen, mutta koska kaikkea pitää kokeilla kerran, ilmoittauduin mukaan. En kadu että lähdin, mutta en kyllä mitenkään nauttinut tapahtumasta. Pahaa teki, myös muilla. Eläinleikkelyissä en ole nähnyt kenenkään voivan huonosti, vaan kaikki ovat tutkineet raatoja innostuksen kiilto silmissä. Nyt useampi siirtyi vähän kauemmas hengittelemään ja pari meni aika valkoiseksi, taisi joku melkein pyörtyäkin. Voimakas kokemus. Hatunnosto humaanipuolen lääkäreille, jotka tuota työtä tekevät. Itse en ehkä pystyisi, mutta en kyllä haluaisikaan. Humaanilääketiede ei ole yhtään mun juttu ja ihmislääkis ei ole ikinä ollut mulle mikään kakkosvaihtoehto.

Nyt jatkuu jääkiekko, oikeastiko Leijonat tekee sen?!?!? Hyvä SUOMIIIIIIIII!!

Tokokurssi 4/10

2011-05-12T22:22:00.001+03:00

Voi että, kurssi on jo kohta puolessa välissä. On niin kivaa treenata taas ohjatusti, että nyt jo surettaa kurssin loppuminen. Tänään oli stressaava ja tyhmä tenttiin lukupäivä ja en olisi millään jaksanut/ehtinyt lähteä treeneihin. Lähdin kuitenkin ja voi että kuinka hyvä mieli treenatessa taas tuli. Pieni pilkullinen on niin hurjan innoissaan, etevä ja nopea oppimaan. Lyra on suorastaan liikuttava, kun se miettii ratkaisuja otsa rypyssä ja häntä vimmatusti heiluen. Muru.

Tänään otimme uutena liikkeenä seisomisen tarjoamisen. Kokeilimme eri vaihtoehtoja. Ensin peruutin itse hieman ja pysähdyin. Lyra tuli perässä ja heti kun pysähtyi --> naks --> palkka. Lyra hiffasi hyvin, onhan seisomista ennenkin treenattu. Kouluttaja ehdotti, että kokeilisin luopumisen kautta opettamista, jolloin Yy oppisi olemaan vähän niinkuin takakenossa ja paino takaosalla ja näin ollen eteenpäin hiippailemisen houkutus vähenisi kun opetan sille myöhemmin liikkeestä seisomista. Päädyin kuitenkin kokeilemaan toista ratkaisua, sellaista välimuotoa. En halua liikaa käyttää apuja, vaan haluan että Lyra mahdollisimman paljon itse keksii ja tarjoaa. Koska Lyra osaa peruuttaa edessäni kun kävelen eteenpäin, päätin koittaa sen hyödyntämistä. Lyra sai peruuttaa muutaman askeleen ja kun mä pyshdyin se pysähtyi --> naks --> heitin namin sen etujalkojen väliin, että se ei etenisi ennen palkan saantia. Toimi aika kivasti ja luulen että jatkan tällä, mutta vangitsen myös sponttaania seisomista.

Ostin Lyralle nyt oikean teleskooppivartisen kosketuskepin, joka on ehkä hieman katu-uskottavampi kuin itse tehty Tiimari-versioni. Tämä uusi mahtuu taskuun, eli tulee varmaan helpommin otettua mukaan kun lähden vaikka lenkille. Nyt alkaa jokapäiväiset seuraamistreenit! Sain vahvisteaikataulunkin, mutta luulen että meillä on paljon hommia vielä ennen kuin voimme alkaa hyödyntämään sitä.

Läksyt:

-laatikolle nousu ja siellä pysyminen varmaksi

-laatikon ympäri liikkuminen alulle

-seuraamista: asenne + asento

-seisominen: sponttaani ja peruutuksesta

Onpa taas tekemistä! Saa nähdä kuinka käy. Obduktiotentti on vain päivää ennen seuraavaa kurssikertaa, eli saatan priorisoida tulevan viikon aikana muuta kuin koiria. Pieni treeni päivässä täytyy kuitenkin saada aikaiseksi. Kun koulu loppuu (ja kesäkoulu alkaa...) Torspankin täytyy saada vähän treenata, ihan vain aivojumpan vuoksi. On ihme juttu miten tehokkaasti naksuttelu imee mehut koirista.

Jalkaeläin

(joka on muuten valittu yhdessä karvaisen veljensä kanssa K9:n Vuoden sohvachampioniksi. Kiitos vain tästäkin kaverit! ;))